Moi!
Ette uskokaan, kuinka innoissani mä oon just nyt! Puhuin joskus aiemmin kesällä siitä, että haluaisin tehdä ehkä jonkinlaisia minikuvatarinoita tai jotain pieniä hetkiä nukeilla kuvattuna. Tuossa yksi elokuinen päivä sain yhtäkkiä idean isommasta kokonaisuudesta, ja yhtäkkiä olin ideoinut yhden päivän aikana lähes kymmenosaisen kuvatarinan. En muista koskaan olleeni yhtä inspiroitunut nukeista :D
Tarina kulkee nimellä Lounatuulen laulu.
Osia olen kuvannut tässä syksyn mittaan ja nyt ajattelin polkaista homman käyntiin. Kasaan kuvatarinan osat omalle sivulleen, se löytyy pian tuolta yläpalkista bannerin alta. Tarinat tulevat löytymään myös omalla tunnisteellaan (Lounatuulen laulu).
Ehditte ehkä arvata, että yksi tarinan inspiraationlähteistä on tämä laulu (säv. Kaj Chydenius, san. Kaarina Helakisa). Tästä siis korvamato päivään heti aluksi!
Tänään ollaan vasta prologin äärellä, mutta kyllä tästä jo vähän saa esimakua siitä, mitä on luvassa. Nimestään huolimatta Lounatuulen laulu on kerrottu Kajon näkökulmasta, nyt pääsette siis hänen päänsä sisälle.
Prologi
Kenelle tuuli kertoo sen?
Maailmassa, jossa elämme, jokaisella on oma eläimensä. On piirteitä, jotka ovat kullekin eläimelle ominaisia: joskus eläimen voi nähdä jo ulkonäöstä, kuten silmien väristä. Joskus se näyttäytyy ulospäin esimerkiksi eleinä ja ilmeinä. Pieniin lapsiin kohdistuvista arvuuttelusta ja spekuloinnista huolimatta useimmiten oman eläimensä löytää kukin ihan itse.