Moi ja tervetuloa kuvatarinan epilogin pariin! Tuntuupa haikealta päästää tästä irti.
Syksy on hujahtanut kaiken uuden parissa niin nopeasti, että nuket ovat jääneet hieman sivuun. Paljon olen heitä ajatellut, mutta en ole käynyt kuvaamassa. Tämän epilogin kuvaamisellekin katsoin jo ajat sitten kuvauspaikan, mutta vasta tänään ryhdistäydyin viimein kuvaamaan sen. Ehkä osittain jännitti, että jos en ole kuviin yhtään tyytyväinen, mutta onnekseni ne onnistuivat paremmin kuin uskalsin toivoa. Olen tähän lukuun kovin tyytyväinen <3
tällaiseen kaveriin törmäsin kuvausreissulla
Epilogiin sisältyy ns. "varsinainen tarina" ja eräänlaiset lopputekstit tarinalle. Mukana on myös musiikkia, kuten aiemmissakin osissa. Arvostan, jos kuuntelette siis senkin! <3
Epilogi
Silmissä hopeaa
Louna: Oletko ihan varma, että tarkenet? Voidaan jo lähteä kotiin, jos haluat.
Kajo: Olen olen. Tuolla repussa on peittokin, jos kylmä yllättää.
Louna: Hyvä, en halua, että palellut.
Kajo: Rauhoitu nyt, ei tässä ole mitään hätää. Halusin tulla katsomaan auringonlaskua ja olen myös varautunut asiaan kuuluvalla tavalla.
Louna: *virnistää* Vai niinkö olet? Entä osasitko varautua tähän?
~ ~ ~
*jossain rasahtaa*
Kajo: *hätkähtää hereille*
Kajo: Tietysti se olet sinä.
ja sitten voit napsauttaa tämän päälle <3
Vaikka pyytämättä saavuit, vaikka kutsunut sua en
Tullessasi muutit kaiken, mä hapuilen
Lähdin kanssas yhtä matkaa
Tätä tietä kulkemaan
Vaik en edes tiedä suntaa, tai osaanko ollenkaan
Hennoin voimin vahvimpana, sinne sinua vailla
Eksyn metsään, hukun sumuun, varmaan törmään kallioon
Jyrkänteeltä syöksyn alas, oleellista ilman oon
Ja kun on aikamme, päästän irti, mutta koskaan lähde en
Koska sinä olet minun, niin kuin minä olen sun
Ilman sinua mut nielevät aallot
Ilman sua hukun
Pystyn kantamaan sut turvaan
Pahan en anna kajota
Sun pintaan tai sun sydämeen, sulle maailman mä teen
L o p p u