Sivut

torstai 26. tammikuuta 2017

Hiljaista...




Heipsan!

Ja anteeksi että ei ole tullut juuri postailtua. Jolun jälkeen olin mummolassa enkä halunnut siellä alkaa postauksia kännykällä tekemään. Nyt koulussa on ollut kokeita ja aina kun olisin kerennyt kuvaamaan oli jo pimeää. Mutta eilen pääsin koulustakin aikaisin ja kävin kuvaamassa.

Uuden vuoden postauksessa taisin mainitakkin, että olen saanut uuden kameran. Vaikka kamera on parempi, kuin vanha en ole varma paraneeko kuvien laatu sillä en vielä osaa käyttää sitä kunnolla. Kertokaahan huomaatteko mitään eroa.

Mutta kävin siis eilen kuvaamassa pienen shootin ja ajattelin nyt julkaista tämän. Nauttikaa kuvista.

                                                                                                                                                   Pinkku

 

 Shoot: a cold winter



 Mitäs piditte? Ensi postaukseen!


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Ikaroksen siivin





Moi!
Kävin viime perjantaina ottamassa kuvia, joihin sain inspiraatiota kreikkalaisista taruista. Suurinpana ispiraationa toimi Ikaros-niminen hahmo. 
 Ikaros ja hänen isänsä pakenivat tarussa vankilasta Ikaroksen isän rakentamilla kultaisilla siivillä. Siivet olivat liimattu kokoon vahalla, joten  Ikaroksen isä Daidalos varoitti Ikarosta lentämästä liian lähellä aurinkoa, jotta vaha ei sulaisi. Ikaros ei kuitenkaan muistanut isänsä oppejaan innostuessaan lentokyvystään. Siispä Ikaros lensi liian lähelle aurinkoa, putosi alas maahan ja kuoli 

Siispä kuvasin Soraa Ikaroksena kultaisine siipineen.  Muokkasin shootin nimen myös tuollaiseen luontokuvaan. Kertokaahan mielipiteenne  myös siitä shootin lisäksi.












Ensi postaukseen!
Kiki

















keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Ensimmäinen haastepostaus

Moi!
Saimme siis Sylvialta haasteen, jonka aiomme nyt toteuttaa tässä postauksessa. 
Haastessa siis kerrotaan, millä ehdolla liityimme blogeihin lukijaksi. 




Haasteen ohjeet:



1. Kirjoita haasteen ohjeet 

 2. Kirjoita asioita, mitkä otat huomioon kun liityt blogiin. 

         3. Pane postaukseen halutessasi esim. kysmyksiä "Katsonko kuvien laadun yms..."

                    4. Lopuksi kokoa tärkeimmät asiat millä liityt blogeihin. 

                  5. Haasta väh. 5 blogia tähän samaan haasteeseen. 



Ensimmäiseksi katsomme blogin ulkoasun. Meidän mielestämme blogin ulkoasu ei kuitenkaan ole tärkein asia blogissa, joten siksi lähes minkälainen ulkoasu käy.
Sen jälkeen katsomme muutaman viimeisimmän postauksen. Jos postaukset on julkaistu muutama vuosi sitten, emme tietenkään liity lukijaksi. muutaman postauksen vilkaisulla näkee myös, onko blogin kuvat laadukkaita, tai sisältö muutenkin laadukasta. Postauksista saa myös vaikutteita blogin pitäjästä.  
Lukijoiden määrää emme huomioi, sillä blogi voi olla huippu hyvä, vaikka siinä olisi esimerkiksi vain yksi lukija. Tietysti, jos blogilla on paljon lukijoita, niin se viittaa luultavasti siihen, että blogi on hyvä.


                       Yhteenveto:
                   1. Blogin ulkoasun laatu ja värit ovat vain pieni osa blogia.
                          2. Tekstien laatu on yksi peruste
            3. Kuvien laatu on suuri osa sitä, liitymmekö blogeihin vai emme
                     4  Blogin aktiivisus on myös tärkeä asia
            5. Lukijoiden määrä ei vaikuta liittymiseen mitenkään.

              Ja nyt kerromme, ketkä olemme päättäneet haastaa.
         Haastamme seuraavat henkilöt tekemään tämän haasteen :
          Anni Jokinen  (Groupmini.blogspot.fi)
          Dia (Onlyhumanonlyhuman.blogspot.fi)
          Helmi (Myowndollcabinet.blogspot.fi)
         Inakina (Thehappydoll.blogspot.fi)
         Helmi (pulliplily.blogspot.fi)

Tietenkin kaikki muutkin jotka haluavat, voivat tehdä tämän haasteen postaukseensa.



sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Lumisadetta




Moi!
Koulut ovat taas alkaneet ja kuten olettekin varmaan huomanneet, postaustahti on hidastunut hieman.
Illat pimenevät koulun jälkeen nopeasti, joten aikaa kuvaamiselle jää lähinnä viikonloppuna, jos silloinkaan. 
Perjantaina kuitenkin pääsin aikaisin koulusta ja ulkona satoi nätisti lunta, joten päätin käydä ottamassa muutaman luontokuvan. Kävin myös tänään ottamassa muutaman kuvan Sorasta, mutta julkaisen ne hieman myöhemmin.

                                                            Pieni lumipyry




















Ensi postaukseen!
Kiki


perjantai 6. tammikuuta 2017

Punaista ja valkoista


Moi!
Nyt kun on vuosi 2017 aloitettu, on mukava julkaista taas aivan tavallisia shootteja. Ennen vuoden viimeistä postausta, julkaisin myös sisäkuvia kuten nytkin. Ulkokuvaus ei ole vain innostanut hetkeen kovan pakkasen takia. Yritän kuitenkin saada pian julkaistua tänne ulkokuviakin.


                                                              Shoot: Keep calm and...










Ensi postaukseen!
Kiki

Ps. Nukkeprofiileja on päivitetty!