keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Pieni leivontahetki


Hei taas!
Tämän postauksen kuvat on lojuneet bloggerin luonnoksissa jo lähes kolme kuukautta, vaikka instaan yksi näistä päätyi jo kuvan ottamisäivänä. Miten tässä aina käy näin? :´D
Joka tapauksessa näistä kuvista tuli mun mielestä ihan kivoja, vaikka loppujenlopuksi nää on aika yksinkertaisia. Tarkoitus oli viritellä siimoja ja kaikkea, mutta laiskuus iskikin ja päätin luottaa sinitarraan ja asettelutaitoihini (jotka muuten ovat olemattomat) Laiskuus iski myös kuvia muokatessa, sillä en millään jaksanut alkaa poistamaan kaikista kuvista sinitarroja, joten yrittäkää kestää. Varsinkin lähikuvissa ne näyttävät... kamalilta  :D
Mitä teille kuuluu?













sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Cookiemonster


Moi!
Kävinpä katsomassa tuota bloggerin luonnokset osiota ja kauhistuin, kuinka paljon siellä olikaan keskeneräisiä ja vanhoja postauksia. Tän postauksen kuvat on vissiin maaliskuulta...
 No, saattepahan monta postausta putkeen! :D
Näihin kuviin en ole kovin tyytyväinen, mulla nimittäin oli hieno visio miltä näiden piti näyttää, mutta taitoni ja valaistus eivät riittäneetkään. Päätin kuitenkin julkaista nämä tänne, jotta en olisi näitä ihan turhaan ottanut.






keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Yhteiskuvia

Moi!
Muutama viikko takaperin kävin kuvaamassa Pinkun ja erään ystäväni kanssa nukkejamme. Otetiin mielestäni ihan kivoja yhteiskuvia nukeistamme, joista osa onkin jo vilahtanut instagramissani .
Sora näyttää näissä vähän hupsulta reilusti pienempänä kin muut nuket, mutta minkäs sille mahtaa. Ihan hyvin se kuitenkin loppujenlopuksi joukkoon sulautuu. 
Meillä oli aluksi hirveästi ideoita erilaisiin kuviin, mutta lopulta saimme kolme toteutettua. Seuraavalla kuvausreissulla sitten lisää... 










lauantai 14. heinäkuuta 2018

Hello Kitty

Hejsan!
Kuvailin tuossa muutama päivä sitten Soraa viime postauksessa vilahtanut paita päällään. Näistä tuli ihan kivoja, vaikka pihalle marssiessani mulla ei ollut pienintäkään aavistusta miten tulisin nuken asettelemaan. :D
Toivottavasti tykkäätte!







Ensi postaukseen!


lauantai 7. heinäkuuta 2018

Pinkkejä röyhelöitä ja glitteriä, eli Kansallismuseon Barbienäyttely


Hei vaan kaikille!
Tein viime torstaina päiväreissun Helsinkiin pääkohteenani Kansallismuseon Barbie The Icon-näyttely. Monet olivat tätä näyttelyä kehuneet, ja siitä asti kun luin tästä näyttelystä Kotokon blogista olen toivonut pääseväni sinne. 
Vaikka oma suhteeni barbiehin ei ole koskaan ollut mikään mielettömän suuri, (omistin 4 barbieta enkä edes lopulta leikkinyt niillä niin paljoa)  oli näyttely silti hyvin mielenkiintoinen ja opin paljon uusia asioita barbeista. Ja nukkeilijanahan on kaikki nukkenäyttelyt kierrettävä.

 Varoituksen sanana vielä, että tämä postaus tulee sisältämään paljon kuvia ja sitäkin enemmän tekstiä, sillä otin näyttelyssä 135 kuvaa nukeista ja olen enemmän kuin innokas kertomaan kaikesta näyttelyyn liittyvästä, joten yrittäkäähän kestää!



 Ensimmäisestä huoneesta löytyi barbieita eri vuosilta, jossa näki barbien kehitystä eri vuosikymmenten aikana. Muuten huoneesta löytyi vanhoja barbieita ja jopa se ihan ensimmäinen!

Aurinkolasipäinen nukke tuolla takana korokkeella on vuoden 2016 ns. "realistinen barbie" jolta
löytyy enemmän muotoja. Lantiossa oli suurikin ero, muuten nukke oli edelleen aika hoikka.
Odotan siis edelleen sitä päivää kun kauppoihin saadan ylipainoinen Barbie ja kaljamahainen Ken!

Se aito ja ensimmäinen vuodelta 1959. Pako kyllä sanoa että barbie on kyllä muuttunut vuosien saatossa huimasti!

Ständillä seisova valkopukuinen nukke on nimeltään Barbie Supersize doll, joka se todellakin oli. Aivan valtava muihin verrattuna!



Tämä nukke omistaa myös vaihdettavia peruukkeja!


Kerrassaan ihastuttava hiustyyli :D


Nämä nuket taas olivat yhteistyössä eri firmojen kanssa tehtyjä. Esimerkiksi tuo punapukuinen oikeassa reunassa
on Ferrari-barbie!

Seuraavasta huoneesta löytyi erilaisia barbieita edustamassa eri tyylisuuntauksia. 
Huoneessa oli myös barbeja, joidenka asut olivat vaatesuunnittelijoiden suunnittelemia.









Näyttelyn näyttävimmät ja kimaltavimmat nuket löytyivät tästä vitriinistä.
Katsokaa mikä pukuloisto!

Nämä kaksi nukkea olivat suosikkini koko näyttelysä, niin kauniita!<3



 Seuraavassa huoneessa oli Barbien ystäviä ja läheisiä ja asuntoja.
Kaikista hahmoista en ollut koskaan edes kuullutkaan! Tiesittekö esimerkiksi sitä, että Barbiella on ollut ystävä joka on pyörätuolissa? Tai että Barbiella on ollut myös ystäviä eri maista?
Mattel kuitenkin on lopettanut joidenkin nukkejen valmistuksen jo monia vuosia sitten, sllä kaikki eivät ilmeisesti myyneet tarpeeksi.
Myös Barbien paras ystävä Midge on kerran lähtenyt myynnistä, mutta palautettiin takaisin myyntiin.

Etualalla näette ensimmäisiä Ken-nukkeja.
 Muistaakseni tuo takarivissä oleva blondi ja punaisessa asussa on se ensimmäinen.


Pinkki Fiat! Näyttelystä löytyi myös punainen Ferrari. :)

Huvittavaa oli se, että suuri osa taloista ja autoista oli lähinnä pahvia.


 Tämä huone käsitteli barbieta eri ammateissa, näitä nukkeja oli valtavasti! 
Kaikenlaisissa työpaikoissa Barbie on ehtinyt ollakkin.



Sitten löytyikin eri julkkiksista ja elokuvista tuttuja hahmoja nukkeina.

Marilyneitä kerrakseen

Grase Kelly





Ihanat Dorothyn glitterkengät!!


Ihan nätti asu Maija Poppasella, mutta kasvot muistuttavat enemmän noita-akkaa :´D

Grease-nukkeja löytyi paljon! (tosin sekä Rizzoja että Sandyja on kaksi)



Van Gogh-nukke...
...ja toinen Van Gogh-nukke




  Kuninkaallisiakin löytyi muutama:





 Ja lisää leffatähtiä


Ihanat Audrey Hepburn-barbiet joita olikin huimasti!!






 Toisiksi viimeisessä huoneessa oli Barbien huonekaluja oikeassa koossa, tuollaiset pörrötuolit olisin voinut ottaa omaankin kotiini!
Seinällä pyöri myös video, jossa suomalaiset kertoivat omista muistoistaan barbeihin liittyen. 
Tällaisia näkökulmia olisin toivonut olevan näyttelyssä enemmänkin!



Viimeisestä huoneesta (tai oikeastaan käytävältä)
löytyi barbieita eri maalaisina. Olin hieman surullinen, kun kaikki muut Pohjoismaat löytyivät nukkeina. Ruotsi jopa kahdesti!



Jostain syystä tämä Venäjän karvahattu huvittaa minua suuresti :D


Kanadan Barbie on tietenkin ratsupoliisi!

Vapaudenpatsas...

...Ja Sydneyn oopperatalo




Huomatkaa kiinalaisella mukana oleva ihana panda!



Huh! Siinä olivatkin kaikki nuket. Tiivistettynä vielä, että pidin näyttelystä todella paljon! Barbie on saanut osakseen paljon negatiivista palautetta, jonka toisaalta ymmärrän nuken hoikkuuden ja valkoihoisuuden takia. Tunnuslause "You can be anything" on hieman huvittava, jos ottaa huomioon, että esimerkiksi ensimmäinen tummaihoinen barbie tuli vasta 1980, kun ensimmäinen Barbie-nukke on vuodelta 1959. Mutta onhan barbiessa hyvääkin! Pienten lapsien ei enää tarvinnut leikkiä vain äitiä vauvanukeillaan, kun barbie tuli. Pienten tyttöjen (ja miksei poikienkin) roolimalli oli syntynyt.

Kansallismuseon museokaupasta löytyi paljon Barbie-nukkeja, niin uusia ja "tavallisia" kuin keräilijöillekkin suunnattuja. Minun mukaani tarttui Hello Kitty-paita Soralle.

Suosittelen teitä kaikkia käymään tuolla näyttelyssä jos liikutte pääkaupunkiseudulla päin!
Näyttely on vielä lähes koko elokuun loppun saakka (26.8) asti tuolla Kansallismuseossa. Kannattaa käydä katsomassa kun kerrankin saatiin tänne Suomeen näinkin hieno näyttely.
Ja nukkeja on ihana katsella riippumatta iästä tai sukupuolesta.

Mutta nyt, ensi postaukseen!

ps. Montakohan kertaa ehdin mainita tämän postauksen aikana sanan Barbie? :D