Sivut

tiistai 24. joulukuuta 2019

Luukku 24



   Lämmintä ja rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille, ja miksei muillekin! <3


sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Luukku 22


Viimeisiä luukkuja viedään! Ylihuomenna onkin jo itse aatto, hui. Niin nopeasti on taas joulukuu hurahtanut, että tuntuu todella hassulta ajatella aattoa. No, vielä kuitenkin pari päivää aikaa totutella ajatukseen.


perjantai 20. joulukuuta 2019

Luukku 20


Moi! Mulla alkoi tänään loma! Odotan niin paljon pitkään nukkumista ja rentoilua, toivottavasti saan myös kuvattua paljon. Kivaa lomaa kaikille!<3

Tän päivän kuva oli vähän haasteellisempi kuin luulin, siimat meni ihan solmuun ja Sorakaan ei meinannut pysyä pystyssä. Lopputulos on kuitenkin ihan hauska!
Loppuun laitoin vielä ylimääräisen kuvan, jonka otin ihan vaan koska Sora näytti söpöltä. 





keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Luukku 18


Sisäkuvat jatkuu, kuten räntäsadekin. Toivon niin paljon, että saataisiin vielä valkea joulu tämän hetken säätilasta huolimatta. Viikonloppuna ajattelin yrittää ottaa muutamia kuvia ulkona, toivottavasti onnistun!


sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Luukku 16


Ulkona on järkyttävä loskakeli, joten valitettavasti mulla on julkaistavana vain tää keltainen sisäkuva. Koetan saada otettua ulkokuvia mahdollisimman pian!


tiistai 10. joulukuuta 2019

Luukku 10


Miten teidän joulukuu on mennyt? Mulla on ollut hirveästi kouluhommia tehtävänä, mutta pian alkaa jo helpottaa. Vielä viimeiset kokeet jäljellä, niin sitten saa nukkua aamuisin pitkään. Tsemppiä teille kaikille viimeisiin hommiin ennen ansaittua lomaa!


sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Luukku 8



 Moikka!
Blogger on takkuillut oikein urakalla, mutta nyt saan viimein laitettua taas muutaman päivän postaukset julki.
Kerrankin osasin ottaa sisällä kuvia niin, että jouluvaloista tulee tuollaista kivaa bokehia tuonne taustalle. Jes!



keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Luukku 4


Moikka!
Heti lähti vähän lipsumaan tämä luukkujen laittaminen, mutta syytän kyllä koulukiireitä. Tosiaan viime postauksesta jäikin se sanomatta, että tuota ensimmäistä luukkua lukuunottamatta koetan saada aina parillisina päivinä jotain postausta tänne aikaiseksi. Nyt kuvia on ainakin varastossa siihen malliin, että hetken ajan tämä pitäisi jopa onnistua.
Enää 20 yötä jouluun, hui!







sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Joulukalenteri on täällä taas!

Moi!
Lähes koko vuoden kestänyt blogihiljaisuus katkeaa viimein, sillä on tullut jälleen aika aloittaa jokavuotinen joulukalenteri. Viime vuoden tavoin luukut tulevat joka toinen päivä, ja tänä vuonna julkaisen kuvat myös instagramiini. Saa, nähdä pysynkö aikataulussa :D
Postauksen lopusta löytyvät vielä linkit viime vuosien kalentereihin, toivottavasti niistä huomaa edes jotain kehitystä tähän päivään verrattuna.
Ihanaa joulunodotusta kaikille! <3





torstai 12. syyskuuta 2019

auringonlaskua ja jäätä

Moi! 
Löysin luonnoksista tällaiset kuvat lähes vuoden takaa. (hups)
Vaikka näissä ei nukkeja esiinnykään ajattelin silti laittaa nää tänne, sillä näistä tuli aika kivoja vaikka itse sanonkin!












perjantai 23. elokuuta 2019

Ihana valo

Hejsan!
Pakko laittaa nää muutamat luontokuvat sillä näihin tuli just sellanen ilta-auringon valo josta tykkään!!










sunnuntai 18. elokuuta 2019

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Kuinkas sitten kävikään?

Moi!
Hävettää tulla tänne kertomaan, että sain kesän aikana tasan yhden postauksen aikaiseksi. Oon valokuvannut paljon, mutta valitettavasti kameran edessä on lähes aina ollt jotain muuta kuin nukkeja, En keksi toteuttamiskelpoisia ideoita, tai sitten oon vaan liian itsekriittinen. Talvella sormien jäätyessä lupailen aina itselleni sitä, että kuvaan sitten kesän lämmössä niin paljon kuin ehdin. Ja ana käy näin. Täytyy yrittää tässä ryhdistäytyä. pianhan saa kuvia ruskastakin!
koostin vähäisetkin kesän aikana ottamat nukkekuvani ja muutamat muut pariksi postaukseksi jotka julkaisen tässä elokuussa.
Hirmuiset tsempit alkavaan syksyyn ja kouluun!!<3

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Kesäyö


(kuinka kliseinen otsikko voi olla)
Moikka ja hyvää juhannusta!
Oman huoneeni ikkunasta näkyy tosi nätisti auringonlasku. joten sitä onkin tullut lähinnä kuvailtua kesälomalla. Yhtenä iltana nappasin vieressäni olevalta hyllyltä Soran ja otin siitä sitten muutaman siluettikuvan vaaleanpunaisia pilviä vasten. näistä tuli sen verran kivat, että ajattelin julkaista ne myös tänne instagramini lisäksi.