Uusi kuvatarina!

Iik!

Otsikosta näppärimmät jo huomasivat, että tänään ollaan todella uuden tarinan äärellä. Ajallisesti ollaan muutama vuosi Lounatuulen laulun tapahtumien jälkeisessä ajassa, ja tällä kertaa kertojan roolin saa Louna. Mua vähän jännittää aloittaa tätä, kun oon niin itsekriittinen, mutta toivon, että tästä tulee hyvä. Ainakin vielä on ihan hyvä fiilis! 

Kuten viimeksikin tarinan nimi on lainattu musiikin maailmasta. Tarina kantaa nimeä Unet, joissa peurat puhuvat, joka on lainaus tästä kappaleesta. 

Vielä ollaan melko lähtökuopissa, mutta kuulen silti hirveän mielelläni, mitä mietteitä teille herää. <3 Tervetuloa jälleen näiden nukkejen matkaan!

Unet, joissa peurat puhuvat

Luku 1

He tuntuvat hakeutuvan luokseni. Rikkinäiset, eksyneet, ne joiden silmissä ei näy valoa. 

En koskaan hakeutunut tähän rooliin. En halunnut olla pelastaja, uskoa tosirakkauden parantavan haavoja. Eihän se edes tee niin.

Näin Kajossa hänet. Hänet, jonka ympärille kiersin käteni ensimmäisenä. 

Hänet, joka lopulta selvisi. 

     ~ ~ ~ 

Kajo: Rakas? Sattuuko olemaan mitään muistikuvaa, missä se ruudullinen pöytäliina on? Ei ollut alimmassa laatikossa, siellä oli vain se kukallinen... Miten tätä tavaraa voi olla näin paljon?

Kajo: M-mitä?

Louna: Löytyikö?

Kajo: Mitä. Helvettiä. Nämä. Ovat. 

Louna: Kajo...

Kajo: Selitä.

Louna: Nämä kuvat ovat vuosia vanhoja. Ja kun sanon vuosia, oikeasti tarkoitan sitä. 

Kajo: Niin? 

Louna: Muistatko, kun vihjasin sinulle, että olen nähnyt ennenkin jonkun, joka on selvinnyt jostain sellaisesta mitä kävit läpi?

Kajo: Muistan. Ja vaihdoit törkeästi puheenaihetta, kun koitin kysyä lisää.

Louna: *kuiskaa* Malva.

Kajo: Mitä?

Louna: Malva. Hän on noissa kuvissa.