torstai 23. joulukuuta 2021

Luukku 24

 


Hei ja tervetuloa viimeiseen kalenteriluukkuun!

Tänään en enää jakele vinkkejä, vaan haluan vain toivottaa teille kaikille oikein rauhallista, turvallista ja lämmintä joulua!
Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat seuranneet joulukalenterin etenemistä, vaikka se jäikin vähän tyngäksi kiireiden vuoksi. 
Kalenterin aloittaneeseen arvontaan ehtii vielä muuten osallistua viikon ajan. mikäli sitä ei ole vielä tehnyt!
Nyt blogi ja minä siirrymme joulunviettoon, palaillaan ensi vuoden puolella arvontatulosten parissa.




keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Luukku 22: Helppoja rekvisiittoja - tee itse!

 


Hyvää aatonaatonaattoa!
Vietin koko eilisen päivän koululla, sillä eilen oli vuosikurssimme näytelmäkurssin näytelmän esityspäivä. Kyseisen projektin takia toissapäivän luukku jäi muutaman edellisen tavoin välistä, en vaan taipunut enää koneen ääreen päivittäisten läpimenojen ja niiden takia reippaat kymmenen tuntia kestäneiden koulupäivien jälkeen. 
Mutta täällä ollaan joka tapauksessa taas, nimittäin mulla alkoi tänään loma! Ihanaa!
Helpolla luukulla mennään joka tapauksessa, tällä kertaa oon koonnut teille pienen listan erilaisista paikoista, joiden ohjeiden avulla voitte askarrella pieniä juttuja nukeille. 
Vaikeustasot ja tarvittavien materiaalien määrä vaihtelee, eiköhän tästä löydy jotain itse kullekin!

  • Nukkekoti Väinölän blogi, paljon printattavia pakkauksia ja lehtiä, sekä erilaisia ohjeita esimerkiksi massatöihin! Maria Malmströmiltä löytyy myös muutama kirja sekä verkkokauppa, jotka auttavat askartelujen pariin!
  • My Froggy Stuff -kanava, rutkasti ohjeita niin pikkutavaroihin kuin kokonaisten huoneidenkin rakentamiseen! Helposti seurattavia videoita, joita on myös jaoteltu erilaisiin soittolistoihin aihepiireittäin.
  • Nukketalosta nukkekodiksi : sisusta itse tehdyillä pikkutavaroilla -kirja. Tämä Susanna Tunturi-Anttilan kirja on täynnä kauniita ja helppoja ohjeita pikkutavaroihin. Materiaalit löytyvät helposti lähes kenen tahansa kotoa, monet tehdään pääasiassa "vain" tavallisesta kopiopaperista ja/tai kartongista.
  • Emma and Mr Polar Bear -nettisivu ja kanava sisältävät todella hyviä kaavoja ja ohjeita nukkejen vaatteisiin, mutta myös muutamia printattavia proppeja!

Voin koettaa päivittää tätä listaa mikäli löydän joitakin uusia ja hyväksi havaittuja.
Onko teillä jotain lemppariohjesivustoja? Vinkkaa (ja linkkaa) toki alle!

lauantai 18. joulukuuta 2021

Luukku 18: Blogin ulkoasu

 


Moi!
Vaikka blogit eivät olekaan enää niin suosittu alusta nukkeilijoiden kesken Instagramin syöstyä bloggerin vallasta, haluan omistaa yhden postauksen ihan vain blogijutuille.
(Onneksi nukkeblogeja silti löytyy (ja ehkä jopa enemmän kuin vähän aikaa sitten?), ootte mahtavia kanssabloggaajat!)

Tässä luukussa vinkkaan pari asiaa, jolla blogista voi saada vähän kivemman näköisen. Haluan painottaa, että en (vieläkään) ole mikään tietokonevelho ja käytän itse blogissani tätä ihan perus teemaa ja asettelua, joten en kyllä tiedä miten kaikki muutokset istuvat eri mallisiin blogeihin.

Banneri

Banneri on mielestäni aika olennainen osa blogin ulkoasua. Se lävähtää lukijan eteen blogiin saapuessa ja kertoo usein esimerkiksi blogin nimen (fiksua mm. silloin, jos blogin nettiosoite on eri kuin blogin nimi). Tällä hetkellä bannerini on tylsimmistä tylsin, sillä en jaksanut alkaa tekemään hienompaa. Viimeisimmät bannerit ovat tehty Canvalla, se on helppo ja näppärä ohjelma. Canvassa pystyy yös hyvin säätämään bannerin kokoa, joka on aika tärkeä juttu, jotta kuvat ja teksti ovat hyvässä suhteessa blogin leveyksiin ja pituuksiin nähden. (niitäkin voi tosin säätää, ei hätää)
Alla muutamat esimerkit bannereistani vuosien varrella, koettakaa kestää sillä osa on melko kamalia. :D

Tää tais olla ekan blogivuoden joulubanneri, joka oli pakko ottaa askartelumassan avulla, kun en osannut käyttää mitään kuvanmuokkausohjelmaa, jolla olisin voinut saada tekstin mukaan :D

Sittemmin löysin Picmonkeyn, itse asiassa Alfredin kautta, ja bannereiden tunnusmerkeiksi tulivat katkoviivat ja erilaiset kimallukset
 
Kokeiltiin myöhemminkin ottaaa bannerikuva ilman muokkauksia, tää on mun mielestä hauska!

Ihan söpö joulubanneri!

Ensimmäinen Canvalla tehty banneri

Tylsä, mutta ajaa asiansa

Bannereista vielä sen verran, että itse tykkään vaihdella niitä vuodenaikojen mukaan (kuten esimerkiksi blogin taustaakin), mutta jotkut eivät vaihda banneriaan juuri koskaan, ja se on myös varsin kelpo juttu!


Sivupalkit

Bloggerin "ulkoasu"-kohdasta löytyy kaikki blogin elementit, ja niitä voi tietysti sinne myös lisäillä. Sivupalkkeihin saa laitettua niin paikan lukijoille, äänestyksen, linkin Instagram-sivulle, hakukentän, blogiarkiston, listan lempiblogeista kuin vaikka tilaston viikon luetuimmista postauksista. Suurimman osa saa ihan bloggerin kautta lisäämällä gadgetin, mutta jotkut toiminnot ladataan erillisiltä sivustoilta. Itse ole esimerkiksi laittanut Instagram-linkkini Snapwidget-sivuston kautta.

 


Hiiri/kursori



Tää oli hitti joskus mun blogiuran alkuaikoina! Ihan ensimäisiä juttuja, joita blogiin teinkään oli kursorin muuttaminen glittersateeksi. Näitä ei enää kyllä kovin paljoa nää, mutta ainakin Oonan blogista tällainen löytyy omani lisäksi.
(Osoittimet näkyvät muuten vain tietokoneella, eivät mobiilissa)
Erilaisia vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi cursors4u -sivustolta, josta valitaan itselle mieluinen. Kursorista kopioidaan CSS-koodi, joka isketään Bloggeriin. (täällä tarkemmat ohjeet ja muita kivoja vinkkejä blogin elävöittämiseen)


Bloggerin teemansuunnittelutyökalu

Ulkoasu-välilehdeltä löytyvä linkki teemansuunnittelutyökaluun on varsin näppärä keino tehdä jo pienillä muutoksilla blogista persoonnalisemman näköinen. Voit vaihtaa sen avulla esimerkiksi fontteja ja värejä (lisäasetukset), ja parasta on että näet reaaliajassa, miltä mikäkin muutos blogissasi näyttää. Helppoa!


Bloggerin kanssa säätäminen on välillä melkoista temppuilua, toivottavasti tästä postauksesta on apua rautaisten hermojen lisäksi!










torstai 16. joulukuuta 2021

Luukku 16: Elävyyttä kuvien taustalle

 


Joulukuun puolessa välissä mennään jo! Hui!
Valitettavasti mun oli pakko jättää kaksi luukkua välistä kiireitteni takia, mutta tänään taas jatketaan. Viikon päästä oonkin jo joululomalla, ihanaa! Joko teillä on alkanut loma?

Tämän päivän luukussa vinkkaan muutaman niksin kuvien elävöittämistä varten. Tällä kertaa puhutaan taustasta, itse nuken asennoista ja rekvisiittojen käytöstä voit lukea luukuista kaksi ja neljä.

Aukko

Tästä puhuinkin jo siimakuvapostauksessa, mutta aukon säätämiseen (eli f-arvoon) kannattaa ehdottomasti tutustua! Isolla aukolla (pieni numero) tausta jää sumeaksi, pienellä (iso numero) kuva on tarkempi laajemmalta alueelta. Tässä siis asia todella yksinkertaistetusti, kokeilemalla oppii!
Mieti kuvatessasi, mitkä alueet haluat tarkoiksi. Liiallista taustan sumennusta esimerkiksi joillakin puhelimen kameran filttereillä pyrkisin välttämään.
Alla vielä havainnollistava esimerkki aukon käytöstä.




Bokeh

Jos joku taustajuttu on mun suosikki niin se on ehdottomasti bokeh! (tämän on ehkä joku saattanut huomatakin)
Bokehilla siis tarkoitetaan tarkennuksella ja aukolla luotua taustaa, jossa valo muodostaa ympyröitä. (onpa kömpelö selitys) 
Varsinkin joulukuvissa käytän surutta naapureiden jouluvaloja hyödyksi, sisällä myös omat valosarjat ovat olleet ahkerasti käytössä. Alla muutama esimerkki niin ulkoa kuin sisältäkin.


Toisaalta välillä efektin voi saada aikaan ihan luonnossakin, esimerkiksi auringon ja puiden avulla, kuten alla



Kuvanmuokkaus

Taustan voi tietysti tehdä kokonaan tai osittain kuvanmuokkauksen avulla. Kyseinen keino vaatii jo jonkin verran harjoittelua ja taitoa, mutta esimerkiksi Annikalla on (jälleen) loistavia esimerkkejä tästä. Mä en ole tätä vielä liiemmin tehnyt, mutta alla näkyy yksi esimerkki taustan parantelusta kloonaustoiminnolla.



Valon lisääminen

Aina aurinkoa ei näy, tai sen säteet osuvat väärään paikkaan. Onneksi tällekin voi tehdä jotain! Monissa kuvanmuokkausohjelmissa on mahdollisuus lisätä valonsäteitä tai esimerkiksi valolaikkuja (en keksinyt parempaa suomennosta termille "light leaks") Jos haluat realistisen kuvan, kannattaa muokkaustren kanssa olla varovainen, valtava määrä auringon säteitä ei näytä kovin aidolta muuten täöysin harmaassa kuvassa. Alla taas esimerkkejä.


Tässä vasemmanpuoleiseen on lisätty valoa iPiccy-ohjelman työkalulla "light leaks" (löytyy textures-valikosta). Taustalla olevia jouluvaloja on lisätty kloonaustoiminnolla, josta lisää täällä)
   
Tässä valoa on lisätty (vasemmanpuoleiseen) iPiccy-ohjelman työkalulla "shine" (löytyy basic-valikosta)


Tässäpä muutama yksinkertainen keino, toivottavasti näistä on apua!










keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Luukku 8: Vaatteiden koristelusta

 


Hei vain!
Tänään vuorossa on höpöttelyä vaatteiden koristelusta. Monella nukkeilijalla vaatteiden ompelu on osa harrastusta, ja nyt annan muutaman vinkin siihen, miten vaatteista voi saada yksityiskohtaisempia. Muistakaa, että harjoitus tekee mestarin näissäkin hommissa, ihan käsinompelulla pärjää myös jo tosi pitkälle, jos ei ompelukonetta omista. 


Pitsi


Tosi helppo tapa koristeluun! Pitsiä löytyy monista askartelutarvikeliikkeistä, ompeluliikkeistä ja välillä ihan tavallisista marketeistakin. Pitsiä voi laittaa niin hihansuihin, kauluksiin, vyötärölle kuin vaikka helmaaankin. Erityisen näppärä kaveri virkkaa (ja tärkkää) pitsin itse!

Nauhat ja rusetit


Samoilla linjoilla jatketaan, myös erilaiset nauhat ja rusetit ovat varsin yksinkertainen tapa tuoda vaatteisiin jotain ekstraa. Nauhasta voi tehdä vaikka olkaimet, rusetteja voi laittaa niin helmoihin kuin etumukseen. Näitäkin löytyy hyvin erilaisista askartelu- ja ompelukaupoista. Kannattaa tosin tsekata myös omat vaatteet! Nauhaa voi löytyä esimerkiksi paitojen kauluksista ja housujen vyötäröltä (ripustusnauhat), rusetteja on usein esimerkiksi alusvaatteissa :D

Koristeompeleet


Tää tapa on mullekin aika uusi, ja sen takia ei ole kuin tää yksi mekon vyötärö malliksi. Mutta siis erilaisia koristeompeleita löytyy ompelukoneiden valikoista, valikoima vaihtelee ihan koneittain. (oman koneen valikoimaa alla)  Ompeleita/kirjontaa voi tietysti tehdä myös käsin, mikäli hermot siihen riittävät.



Huomatkaa suloinen nopeussäädin, voin ommella nopeasti kuin jänis!



Henkselit


Rakastan erilaisia henkselillisiä vaatteita niin nukeilla kuin itsellänikin! Halusin kokeilla metalliosien tekemistä nukkejen vaatteisiin, tässä nyt yksi vähän spesifimpi vinkki niihin. Olen ymmärtänyt, että näitä pikkuosasia voi myös ostaa jostain, mutta ei tämä itse tekeminen mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa ole!

Keskimmäisten housujen napit ovat neppareiden toinen puoli. Koholla oleva osa nepparista on työnnetty läpässä olevan pienen reiän läpi. Huomioithan, että tekniikka ei välttämättä toimi kovin herkästi purkautuvien kankaiden kohdalla!

Toinen käyttämäni tapa hyödyntää korvakorujen koukkuja. Itse en korvanreikiä omista, joten olen surutta irroittanut koukkuja joistakin saamistani korvakoruista. Jos itselläsi ei ole turhia koukkuja pyörimässä nurkissa, rautalanka ja pienet helmet ajavat saman asian.
Eli siis koukussa olevasta helmestä tehdään nappi, ja itse koukusta taivutellaan tuo metalliosa. Metalliosa kannattaa kuitenkin ommella vielä lopuksi muutamalla pistolla "napin" ympärille, jotta se varmasti pysyy paikoillaan. (paitsi siinä tapauksessa, jos haluat aukoa henkseleitä myöhemmin.)

Ihan perusnapit käyvät henkselien kanssa tietysti myös, miksei rusetit tai nepparitkin!

Taas yksi esimerkki siitä, miten kaikki varaosaset kannattaa pitää tallella!


Listaan tähän vielä muutaman koristelutavan, joiden käytöstä mulla itsellä ei tosin ole kummemmin kokemusta, joten mallikuviakaan ei valitettavasti ole
  • Paljetit, glitter
  • Pienet korunosat (riipukset yms)
  • Pienet hakaneulat
  • Röyhelöt, hapsut
  • Tupsut

Ompeletteko te itse nukkejenne vaatteet?





maanantai 6. joulukuuta 2021

Luukku 6: Pienet, kuvaamista helpottavat asiat

 


Moi ja hyvää itsenäisyyspäivää!
Tänään esitelyssä ovat muutamat asiat, jotka helpottavat kuvaamista. Vähän ehkä väineurheilun puolelle mennään, mutta koettakaa kestää! Ilman näitä asioita toki pärjää, älkää siis turhaa stressatko jos näitä teiltä ei löydy.
  • Istuinalusta, suojaa vaatteita likaantumiselta ulkona kuvatessa
  • Kynsikkäät, lämmittävät kämmeniä pakkasella mutta jättävät sormet vapaaksi asettelua varten (voi leikata helposti sormikkaista)


  • Ulkoinen kovalevy lisää tallenustilaa kuville ja mahdollistaa niiden kansioinnin (esimerkiksi luontokuville ja jo muokatuille kuville voi olla omat kansiot)
  • Pinsetit auttavat niin pikkujuttujen kanssa työskennellessä kuin nuken päätä availlessa
  • Kameranjalusta mahdollistaa siimojen pitämisen itse tai osallistumisen kuvaan
(itselläni on käytössä Gorillabod, jonka voi näppärästi laittaa vaikka puun rungon ympärille)

Kerrankin kunnon "kulissien takana"-kuva :D

Onko teillä jotain pettämättömiä apuvälineitä kuvatessa?
Vinkatkaa muille kommenteissa!



lauantai 4. joulukuuta 2021

Luukku 4: Siimakuvien ottaminen

 


Moi taas!
Blogin kaikkien aikojen luetuin postaus on postaus siimakuvien ottamisesta. Postaus alkaa olla jo melko vanha, ja olen kehittynyt tässä touhussa sen verran, että halusin kirjoittaa tästä uudestaan. Moni asia on pysnyt tosin samana, joten suurta eroa edelliseen postaukseen tässä ei taida olla.
Aloitetaan jälleen ihan perusjutuista.

Miksi ottaa siimakuvia?
  • Siimat auttavat nukkea pysymään tasapainossa. Toisaalta ne mahdollistavat myös liikkeen tuomisen kuvaan (esimerkiksi hyppy) tai fantasiamaisempien elementtien ilmentämisen (esimerkiksi lentäminen)
  • Vaikka yleisesti puhutaan siimakuvista, voi siiman sijaan/lisäksi käyttää myös ompelulankaa, rautalankaa tai vahvempaa lankaa. Siimaa suositaan jo ihan siksi, että läpikuultavuutensa takia se on helppo muokata pois kuvista. Rautalankaa suosin erilaisten pikkutavaroiden kanssa, sitä on helppo väänellä ja käännellä haluttuun muotoon. Paksumpaa lankaa voi käyttää esimerkiksi raskaampien tavaroiden leijuttamiseen. (huonekalut tms)


  • Itse saan ispiraatiota esimerkiksi Annikan ja Janen kuvista.
  • Muista kuitenkin, että siimakuvia ei ole pakko ottaa! Vaikka monet siimaa hyödyntävätkin, voi nukkeja kuvata myös muilla tavoin. Kuvat ilman siimojen käyttöä eivät ole yhtään sen huonompia kuin kuvat siimojen kanssa. 
Alkuvalmistelut
  • Suunnittele kuva huolella valmiiksi: mitä haluat tapahtuvan, millaiset vaatteet nukella on, onko nukkeja useampi, mitä esineitä tarvitset avuksesi. (telineet siimoille, korokkeet, propit jne)


  • Suunnittele ja testaa mahdollisuuksien mukaan myös teknistä toteutusta. Siiman voi kiinnittää nukkeen esimerkiksi olkapäihin. Jos nukke on lähempänä vaaka- kuin pystyasentoa, myös esimerkiksi nilkkoihin voi laitaa siimat. Varmista, että solmut pysyvät ja että nukke on vakaa siimojen varassa.
  • Pakkaa kaikki tarvitsemasi tavarat helposti saataville ja varustaudu itse niin, että jaksat kykkiä ulkona (tai sisällä) kauankin, jos tarve vaatii.


  • Mitä huolellisemmin alkuvalmistelut on tehty, sitä paremmin ja nopeammin itse kuvaustilanne yleensä sujuu!
Itse kuvaaminen
  • Valitse kuvauspaikka tarkkaan. Mikäli et käytä mitään telinettä siimoille, etsi paikka jossa siimat saa sidottua hyvälle korkeudelle. (puiden alimmat oksat toimivat usein) Kuvakulmalla ja rajauksella tekee jo paljon, joten liian kauaa ei kannata täydellistä kuvauspaikkaa hakea.
  • Itse aloitan asettelemalla nuken paikoilleen, sillä se helpottaa rekvisiittojen asettelua. Esimerkkejä nuken tukemiseen löydät edellisestä luukusta. Itse käytin tässä kuvassa sukkapuikkoja ja ihan tuota lumihankea, jotta Louna pysyi paikoillaan.
  • Asettele rekvisiitat ja muu tilpehööri paikoilleen. (Tässä kuvassa en itse asiassa käyttänyt siimaa ollenkaan, vaan käytössäni oli rautalanka)

  • Sitten kun kaikki on aseteltuna, voi alkaa ottamaan kuvia! Kannattaa käyttää erilaisia kuvakulmia ja etäisyyksiä paljon, jotta sitten myöhemmin on valinnanvaraa. Instagram myös esimerkikis rajaa julkaisuja sen verran paljon, että ihan täydellisillä rajauksilla kuvia ei kannata ottaa, mikäli ne haluaa kokonaisina julkaista. Jätä siis varaa rajauksille!
  • Kameran asetuksista sen verran, että kannattaa kuvata isolla aukolla, sillä syväteravyys lyhyt. Tämä tarkoittaa sitä, että tausta on sumeampi ja tarkennus paremmin itse nukessa. 

Muokkaaminen
  • Muokkaustapoja on monia, ja niin myös sovelluksia, joita muokkaamiseen käytetään. Itse käytän selaimessa toimivaa iPiccya ja tietokoneelle ladattavaa Gimpiä. Adoben Photoshoppia muistuttava selaimella toimiva ilmasohjelmisto Photopeaa olen myös kokeillut pari kertaa. Puhelimella esimerkiksi Snapseed on ihan näppärä, vaikka ainakin omasta mielestäni tietokoneella saa tarkempaa ja parempaa jälkeä aikaan. Tässä postauksessa näytän, miten muokkaan kuvat iPiccylla.
  • Siimojen ensisijaiseen poistamiseen käytän kloonaustyökalua. Sekä iPiccysta että Gimpistä se löytyy nimellä "clone". Photopeassa samankaltainen työkalu on "spottikorjaussivellin", Snapseedissa "retusointi". 
  • Muokkaus toimii siten, että valitset kohteen, jonka haluat kopioida siiman päälle. Alue kannattaa valita vaikka ihan siiman vierestä, jotta se on mahdollisimman samansävyinen eikä erotu taustasta. Valittu kohta on tuo vihreä pallo. Valkoinen pallo on se, mihin kohtaan valittu alue kopioituu. Alueen ei kannata olla kovin suuri (itse käytän enimillään sivellinkokoa 13), ja usein mennäänkin ihan pikseleillä leikkimiseen. Muokkaaminen vaatii kärsivällisyyttä!

  • Kun kaikki siimat on poistettu näkyvcistä, voi niistä mahdollisesti jääneitä jälkiä vielä koettaa häivyttää blurraamalla. Blurrauksen kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä liika blurraus näyttää jo aika ikävältä ja tekee kuvasta kovin sumean. Blurrauksen lisäksi kuvaa voi muokata tietysti muutenkin. (esimerkiksi terävyys, valot ja varjot, kylläisyys, käyrät jne)


Tässä ottamani kuva ennen ja jälkeen muokkauksen: 



Sitten kun kuva näyttää mieleiseltä, olet valmis! Laitan tähän alle nyt esimerkkejä omista muokkauksistani, osassa kuvissa näkyy myös oma siimatelineeni kotipihalla kuvatessa, eli kahden tuolin varaan tasapainotettu harjanvarsi :D
Jotkut kuvista löytyvät myös viime postauksesta.



Liikablurrattu versio (syksy 2020), 
ja uudelleenmuokkaus paremmilla taidoilla (joulukuu 2021)
 




Toivottavasti tästä postauksesta oli jotain hyötyä, kommenteissa saa kysyä lisää, mikäli jokin jäi epäselväksi!




Ps. Olethan muistanut osallistua arvontaan?

torstai 2. joulukuuta 2021

Luukku 2: Nuken tasapainottaminen

 


Moi ja hyvää joulukuun toista päivää!
Tämän päivän luukussa aloitetaan ihan perusasioista, eli nuken tasapainottamisesta.
Kaikki nukkeilijat ovat varmaankin todenneet nukkejen olevan haastavahkoja tasapainoteltavia suurten päiden vuoksi. Onneksi keinoja nuken tasapainotteluun löytyy! 
Listasin tähän alle nyt muutaman hyvine ja huonoine puolineen omien kokemuksieni kautta.

Ständi

Plussat
  • Tulee (ainakin uutena ostetun) nuken mukana jo valmiiksi
  • Voi säätää eri korkeuksille
  • Pitää nuken melko hyvin pystyssä (alaosasta saa vielä tukevamman esimerkiksi kivien tai muiden painojen avulla)
Miinukset
  • Haastava muokata pois kuvista koon takia
  • Voi olla vaikea piilottaa näkyvistä nuken vaatteiden alle, joskus jopa mahdoton (bikinikuvat)




Sukkapuikot

Plussat
  • Löytyy eri pituisia ja paksuisia tarpeiden mukaan
  • Helppo työntää tukemaan nukkea esimerkiksi housujen lahkeesta
  • Helppo muokata pois mikäli edes näkyy nuken jalkojen takaa
Miinukset
  • Voi olla haastava saada työnnettyä maahan, jos maa on kovaa tai esimerkiksi jäässä
  • Tukee lähinnä vain jalkoja





Siima

Plussat
  • Tukee nuken ylävartaloa, kannattelee
  • Helppo muokata piiloon pienellä harjoittelulla
  • Mahdollistaa myös nuken hyppäämisen, lentämisen tai muun ilmassa olemisen
Miinukset
  • Voi olla haastava löytää hyvää paikkaa, johon siimat saa kiinnitettyä oikealle korkeudelle (erilaiset siimatelineet ja muut rakennelmat ovat hyvä apukeino)
  • Nuken jalat voi olla vaikea saada pysymään hyvin maassa, alavartalo jää ilman tukea





Puut, kivet, seinät jne

Plussat
  • Löytyy monista kuvauspaikoista
  • Helppo tasapainottaa nukke nojaamaan, usein myös pään saa tuettua
Miinukset
  • Työläitä muokata pois
  • Eivät sovi kaikkien kuvien tunnelmaan/taustalle
  • Mikäli käytössä paljon, asennot ja kuvien olemus muutenkin toistaa usein itseään.





Muita mahdollisia vaihtoehtoja
  • Hiekka ja lumi (pehmentävät iskua nuken kaatuessa, tärkeä putsata pois nuken nivelten välistä)
  • Nuken pitäminen kädessä taustaa vasten (helppo tapa, mutta jättää jalat pois kuvasta ellet halua itseäsi mukaan kuvaan)
  • Apukädet (ystävän, sukulaisen tai perheenjäsenen voi koettaa anella pitämään siimoja tai muuten auttamaan)
Välillä kupsahdetaan kumoon :D



Muistakaa olla varovaisia etenkin tilanteissa, joissa on tuulista, nukke on vedessä tai kova alusta, kuten vaikka asvaltti. Kannattaa tutustua myös Pullip Suomen ketjuun nukkejen kuvaamisesta erilaisissa olosuhteissa. Sieltä löytyy neuvot myös mm. siihen, mitä tehdä jos nukke sattuu kastumaan.
Minkä varaan te tasapainotatte nukkenne?

Ps. Olethan muistanut osallistua arvontaan?