7. Sylissään hilpeät sävelet

Moi! 

Ollaan päästy nyt siihen pisteeseen, että tämän osan jälkeen on enää epilogi jäljellä. Tuntuu tosi kummalliselta, että Lounatuulen laulu on pian valmis. Ennen kuin siirrytään itse tarinaan, varataan lyhyt hetki kuulumisille. Musta ei täällä eikä Instankaan puolella oo kuulunut sitten huhtikuun, joten on korkea aika päivittää tilannetta.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen mulla oli melko tyhjä kevät. Alkukeväästä tein vielä viime postauksessa mainittuja koulutöitä ja loppukeväällä (ainakin yritin) lukea pääsykokeisiin. Toukokuussa kävin kaksissa pääsykokeissa ja valmistelin ylioppilasjuhlia sekä tulevaa muuttoa kesäkaupunkiini.

Kesäkuussa juhlin sitten kaksi päivää ylioppineisuuttani ja lakkiaisviikonlopun sunnuntai-iltana lähdin kohti Varsinais-Suomea ja kesätöitäni.

Mun kesä oli aivan valtavan ihana! Rakastin työtäni ja työyhteisöä, vaikka päivät olivatkin pitkiä ja fyysisesti raskaita. Kesä oli kyllä myös erilainen kun ajattelin, etenkin nukkejen osalta. Olin ajatellut, että käyn sitten kotikotona kuvaamassa ja haaveilin miitistäkin, mutta lopulta vapaapäiväni eivät siihen oikein taipuneet ja aika kotikotona kului muuhun.

Heinäkuun puolivälissä sain tiedon siitä, että olin päässyt yliopistoon, vieläpä ensimmäiseksi laittamaani hakutoiveeseeni! Nousu varasijoilta oli tuskastuttavaa seurattavaa, mutta olin ihan hirveän onnellinen paikan saatuani. Kulunut kuukausi onkin mennyt muuttovalmisteluissa ja muissa touhuissa. Sunnuntaina mulla oli viimeinen työpäivä ja maanantaina suuntasin uuteen kotikaupunkiini orientaatioviikkoa varten. Asuntooni saan avaimet ensi viikolla, tämän viikon olen siis matkustanut kotikotoa opiskelukaupunkiini ja toisin päin. (nytkin istun junassa tätä kirjoittaessa)

Onneksi ensi viikolla matkustaminen vähenee kun pääsen muuttamaan! 

Uusi elämänvaihe jännittää, mutta oon myös tosi innoissani. Ehkä uskallan paljastaa, että uusi kotikaupunkini on Tampere, joten jos joku täällä on suuntaamassa Traconiin, niin nähdään Sorsapuiston miitissä, jooko? 

Mutta nyt niihin nukkeihin! Muutama viikko sitten olin kotikotona pakkaamassa tavaroitani muuttoa varten ja päätin viimein kuvata loput kuvat tätä osaa varten. Oon myös jo kirjoittanut uuden kuvatarinan luonnosta, eli vaikka Lounatuulen laulu loppuukin pian, ette te näistä pääse eroon! 

Edelliset luvut voi lukaista kertaukseksi täältä.

Mutta hei vielä ennen kuin siirrytte lukemaan, voitte kuunnella pohjalle tämän biisin. Olin ihmeissäni kun löysin tämän, tässä on juuri se fiilis jonka tähän osaan halusin. 

 Luku 7

Sylissään hilpeät sävelet

Kaikkea Louna ei voi häätää pois. Elämä ei toimi kuin elokuva, jossa rakkaus ratkaisee kaikki ongelmat silmiä räpäyttämällä. Mutta voin opetella elämään uudelleen päivä kerrallaan. Opetella päästämään irti.

Ennen rutiininomaisilta tuntuneet asiat alkavat tuntumaan vieraammilta. Vähitellen ymmärrän, kuinka syvällä olin. Kuinka älyttömät säännöt ja muiden ihailema itsekontrolli vain söivät sisältäpäin.

Irti päästäminen ei ole kuitenkaan ole suoraviivaista. On päiviä, jolloin voisin antaa mitä tahansa siitä, että elämäni palaisi sellaiseksi mitä se oli ennen Lounaa. Aika tekee muistoista kultareunaisia ja pimeys sisälläni pyrkii saamaan minusta otteen uudelleen ja uudelleen. Välillä sen ote lipsuu, useimmiten otteissa lipsuva olen kuitenkin yhä minä.

Etenen pienin askelin kohti valoa. Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa. Niin Louna laulaa iltaisin kun kaikki tuntuu romahtavan päälle.

Kaikki päivän aikana padottu pääsee valloilleen, pidätetyt tunteet joita väsymys suurentaa.

Tahdon vain maata hänen kainalossaan samalla kun hän kirjoittaa sormillaan käsivarteeni lohtulauseita.

Vaikka lopulta kävelen valoon yksin, ilman Lounan tukea, tiedän, että hän pitää kädestäni niin kauan kuin on tarve. Valon saavuttaessani Louna jo siellä. Ikuiselta tuntunut kaamos jää taakse ajanjaksona, josta en olisi selvinnyt ilman viimein löytynyttä tahtoa toipua.

Ja kaikesta huolimatta Louna pysyy vierelläni. Louna pysyy vierelläni vaikka muutun. Louna pysyy vierelläni vaikka on hetkiä, jolloin vihaan itseäni tavalla, jolla en voisi vihata mitään tai ketään muuta. Louna pysyy vierelläni.

Koko yön laulaen,

Lounatuulen laulua.

Ps. Teiltä on tullut läjä ihania postauksia tässä kevään aikana, koitan kommentoida niihin tässä pian!!