torstai 5. kesäkuuta 2025

Uusi kuvatarina!

Iik!

Otsikosta näppärimmät jo huomasivat, että tänään ollaan todella uuden tarinan äärellä. Ajallisesti ollaan muutama vuosi Lounatuulen laulun tapahtumien jälkeisessä ajassa, ja tällä kertaa kertojan roolin saa Louna. Mua vähän jännittää aloittaa tätä, kun oon niin itsekriittinen, mutta toivon, että tästä tulee hyvä. Ainakin vielä on ihan hyvä fiilis! 

Kuten viimeksikin tarinan nimi on lainattu musiikin maailmasta. Tarina kantaa nimeä Unet, joissa peurat puhuvat, joka on lainaus tästä kappaleesta. 

Vielä ollaan melko lähtökuopissa, mutta kuulen silti hirveän mielelläni, mitä mietteitä teille herää. <3 Tervetuloa jälleen näiden nukkejen matkaan!

Unet, joissa peurat puhuvat

Luku 1

He tuntuvat hakeutuvan luokseni. Rikkinäiset, eksyneet, ne joiden silmissä ei näy valoa. 

En koskaan hakeutunut tähän rooliin. En halunnut olla pelastaja, uskoa tosirakkauden parantavan haavoja. Eihän se edes tee niin.

Näin Kajossa hänet. Hänet, jonka ympärille kiersin käteni ensimmäisenä. 

Hänet, joka lopulta selvisi. 

     ~ ~ ~ 

Kajo: Rakas? Sattuuko olemaan mitään muistikuvaa, missä se ruudullinen pöytäliina on? Ei ollut alimmassa laatikossa, siellä oli vain se kukallinen... Miten tätä tavaraa voi olla näin paljon?


Kajo: M-mitä?

Louna: Löytyikö?

Kajo: Mitä. Helvettiä. Nämä. Ovat. 

Louna: Kajo...


Kajo: Selitä.

Louna: Nämä kuvat ovat vuosia vanhoja. Ja kun sanon vuosia, oikeasti tarkoitan sitä. 



Kajo: Niin? 


Louna: Muistatko, kun vihjasin sinulle, että olen nähnyt ennenkin jonkun, joka on selvinnyt jostain sellaisesta mitä kävit läpi?

Kajo: Muistan. Ja vaihdoit törkeästi puheenaihetta, kun koitin kysyä lisää.

Louna: *kuiskaa* Malva.


Kajo: Mitä?

Louna: Malva. Hän on noissa kuvissa. 


lauantai 3. toukokuuta 2025

Kevät!!



(blogin ulkoasu on remontissa, älkää siis turhaan ihmetelkö pelkistynyttä ulkonäköä)

Heii!

Täällä huudellaan taas blogihiljaisuuden syövereistä, on jälleen kevätheräämisen aika tän harrastuksen osalta. Oikeasti mulla on ikävä niitä vuosia, kun oon saanut nukkeilun kulkemaan arjessa mukana läpi vuoden, toivottavasti sellainen vuosi olisi taas pian. <3

Kulunut talvi ja alkukevät ovat olleet raskaita ja kurjia. On ollut terveydellisiä huolia, ja raastavaa epävarmuutta, joka on varjostanut arkea. Opiskelujutut alkavat onneksi olemaan paketissa tämän lukuvuoden osalta, joten niiden suhteen ei tarvitse huolehtia enää kauaa. Ihan kummallista, että taas on yksi lukuvuosi takana??

Mutta sitten tärkeimpänä asiaan, joka on se, että Kajo on valmis!! (viimein löysin käytettynä sopivaan hintaan Barbien Made to move -sarjan curvy-kehon edes jollain lailla sopivahkossa sävyssä, oli työmaa)

Aivan täydellinen tuo uusi keho ei ole, mutta paras, mitä tällä hetkellä on saatavilla. Symboliikkaa rakastavana ihmisenä mua jotenkin liikuttaa se, et Kajolla on nyt mittasuhteiltaan suurempi keho kuin ennen ja se tarkoittaa sitä, että sillä voi tehdä enemmän kuin aiemmalla. Vaikka kehojen hyväksymisen kytkeytymisellä kehojen kyvykkyyteen ja pystyvyyteen on omat ongelmansa, on musta silti tärkeä ajatus, että pienemmällä keholla ei välttämättä voi tehdä kaikkea ja elää täyttä elämää, mitä suuremmalla voisi  <3 <3

Kehon lisäksi Kajo sai uudet hiukset! Nyt ei oo ihan joka nukella sama suora, nilkkapituinen ja otsatukallinen peruukki, koska tää on kihara :D 

hei <3

Vaikka en oo nukkeja kuukausiin oon silti pohtinut nukkeihin liittyviä juttuja. Oon esimerkiksi todennut viihtyväni paljon paremmin blogipuolella kuin Instagramissa, joka ei sinänsä oo uusi ajatus, mutta ehkä ollut jotenkin vähän vaikea. Blogit ovat elpyneet hieman siitä, mikä tilanne oli jokunen vuosi sitten, mutta on tietysti ihan fakta, että tuskin mikään massamuutto takaisin blogialustoille on tulossa. (hetken ehdin jo tätä toivoa alkuvuoden Meta-keskustelun yhteydessä) Instagram ei oo koskaan ollut mulle jotenkin ominainen nukkeilualusta, ehkä siksi, että oon aloittanut nukkeilun vahvasti blogien puolella ja ylipäätään tullut Instagramiin "vasta" 2017. Blogissa mulla pysyy jotenkin sellainen rennompi tunnelma, ja vaikka oon itsekriittinen kuvieni suhteen, kritiikki ei kasva blogissa niin suureksi. Instagramissa jonkinlainen vaatimus "täydellisille kuville" tuntuu suuremmalta. Instassa on ihana käydä katsomassa eri harrastajien upeita kuvia, mutta oon todennut, että mun julkaisualusta on Instagramin sijaan blogi. Vaikka se tarkoittaakin sitä, että näitä kuvia ei näe ehkä kukaan XDD (oma tarinansa on myös jonkinlaiseksi addiktioksi kasvanut Instagramin käyttö, josta kovasti koitan päästä eroon :') )

Ujosti myös huutelen, että uus kuvatarina olis aika lailla kuvaamista vaille valmis. Oon vaan laiska ryhtymään toimeen, kun tiedän, että kuvat ei tuu kuitenkaan näyttämään siltä, miltä haluaisin niiden näyttävän :D (mihin katos just se rentous ja vähempi itsekriittisyys, jonka totesin täällä blogin puolella olevan)

Mutta nyt lisää kuvia Kajo-beibistä! Oltiin kevätmetsässä keskellä läikehtivää kevätvaloa, näistä tuli hyviä. <3 








Ensi postaukseen <3