3. Vaaleanpunamekkoinen tyttö

Hei vaan!

Minä ja pieni tarinani olemme jälleen täällä, vaikka arjen kiireet ja alati vähenevä luonnonvalo koittavat laittaa kapuloita rattaisiin. Oon hieman epävarma tästä luvusta, tää tarina pyristelee toisinaan vahvasti ulos dialogista ja musta on ehkä vähän hassua tehdä kuvatarinaa, joka sisältää näin "paljon" ihan vain tekstiä, mutta tällainen tästä on kovaa vauhtia tulossa. Kertokaa toki ajatuksia kommenteissa, kuulen niitä mielelläni <3

Sisältövaroitus: painopuhe, itsetuho

Luku 3

Vaaleanpunamekkoinen tyttö

Se oli kuin mikä tahansa ilta.

Halpoja drinkkejä, välkkyviä valoja ja musiikkia, jonka jyskytyksen tunsi päässään vielä seuraavana aamuna.

Tai yleensä päässä kyllä jyskytti päänsärky,

Mutta usein seuraavana aamuna jyskytti myös sydän.

Oli kiharatukkaisia, lyhythiuksisia ja niitä, joiden kasvot täyttyivät pisamista.

Naururyppyjä silmissä, jotka saivat polvet notkahtamaan.

Syvänpunaisella huulipunalla punattuja huulia. Kauniita silmiä, joita ajattelin päivän tai kaksi.

Mutta mikään ei johtanut enää selvinpäin pidemmälle. Ei edes se kissansilmärajauksinen.

Sinä iltana hikinen tunnelma ja basson iskut tuntuivat liialta. Oli pakko haukkoa henkeä pihalla.

Ilta oli lämmin, vaikka oli vasta huhtikuu. Ehkä siksi hän oli pukeutunut niin kevyesti, kevytkenkäisesti.

Tavalla, jota en yhdistäisi baari-iltaan.

Ehkä siksi hän näyttikin niin eksyneeltä, sellaiselta joka kyllä palaa kotiin ensimmäisinä yöpakkasina.

Hän kuljetti katsettaan minussa. Pysähtyi silmiin.

Tiesin, että olin mennyttä. Halusin hänet.

 ~ ~ ~ ~ 

Kajo: Hei rakas! Ehditkö antaa arvion?

Louna: Toki, tosin näytät kauniilta ihan sama mitä päällesi kiskaiset.

Kajo: No sinustapa on sitten apua. Miltä näyttää?

Louna: *henkäisee*

Kajo: Niinpä! Eikö olekin uskomaton! Siivosin vaatekaappia, ja en ollut uskoa silmiäni. Miten voi olla, että näin kaunis mekko on jäänyt sinne vain pölyyntymään? Pitäisikö tänne alle laittaa sukkahousut? 

Kajo: Hei? Eihän tää kai ihan noin kamala ole?

Louna: Ei, ei tietenkään! Näytät ihanalta! 

Louna: Mun on pakko lähteä töihin ihan kohta, mutta ehtisitkö nopeasti käymään tuolla?

Kajo: Niin missä?

Louna: *virnistää* En vielä pedannut sänkyä.

    ~ ~ ~ ~ 

Oikeastaan oli ihme, etten ollut nähnyt häntä koskaan aikaisemmin. Törmännyt lehtijuttuihin, nähnyt televisiointeja tai kuullut huhuja kaupungilla. Sukupolvensa taitavin, uskomaton, mykistävä. Sitä kaikkea hän oli. Mutta enhän ole koskaan välittänyt sirkuksista. 

Huhtikuun kova valo tuskin tuntui miltään ihmisestä, jonka jokaista liikettä seuraa valokeila pilkkopimeässä teltassa. Mikään valo tuskin oli niin kova kuin teltan lattia sille pudotessa. Sillä niin oli alkanut tapahtua. Ensimmäisillä kerroilla syy laitettiin vaijereiden ja näyttämöhenkilökunnan harteille. Kevään edetessä pidätin hengitystäni nousevan katsomon ylärivillä, aivan kuin keuhkoistani ulos virtaava ilma olisi se, joka saisi ensimmäisen horjahduksen aikaan. Johonkin sellaiseen ulkopuoliseen tekijään hän uskoi viimeiseen asti, ja niin halusin minäkin. 

Köysiä käsiteltiin vähemmän liukkaiksi ja trapetsien tankoja hiottiin ja huollettiin. Mekoista ratkottiin irti tyllikerroksia, vaikka ne eivät olleet koskaan mitään painaneetkaan. Pian lähes mitään ei painanut myöskään tyttö, joka nyki teltan varjoissa tuloksetta ohutta kangasta mustelmiensa peitoksi. Kannoin kesäillasta toiseen pientä pitsein ja helmin koristeltua myttyä kaupungin toiselta laidalta kotiini, kun kapeat sääret eivät enää kantaneet. Lopulta marssin tirehtöörin vaunun ovelle ja ilmoitin, että sirkus saisi luopua yhdestä vetonauloistaan. Vaikka minulla ja sillä omahyväisellä keski-iän roimasti ylittäneellä silinterihatulla oli hyvin vähän yhteistä tiesimme kummatkin, että ilmoituksestani ei keskusteltu. Se nieltiin yhtä mukisematta kuin miekat illan näytöksen avaavassa ohjelmanumerossa. Hiekkakentälle jäi telttakeppien reiät ja vaunujen painaumat sirkuksen jatkaessa matkaansa. Minun sänkyyni jäi Malva. 

                                                                                            ~ ~ ~ ~ 

Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla: reipas

 

(kokeilin vaihtaa blogin kuvien kokoa yhtä kokoa suuremmaksi, onko nää nyt jo liioitellun suuria? jotenkin se edellinen koko alkoi tuntumaan liian pieneltä, mutta en tiedä onko kyse vaan mun näytön skaalauksesta :D )

Hei taas!

En tiedä, mitä tapahtuu, mutta jotenkin sellainen kasuaali kuvaaminen kiinnostaa tosi paljon just nyt. (Johtuisko esim siitä, että olis noin sata opiskeluhommaa tekemättä, ja kuvatarinan kuvaaminen vaatii aina ihan oman psyykkauksen ja järjestelyn, tiedä häntä sitten)

Siispä ulkoilutin tuossa viime viikolla Kajoa syystakissaan, muistan et lapsena tää oli yksi parhaista vaatteista, joita Barbieni omistivat. Takin lisäksi settiin kuului sellainen punainen sadehattu. <3

Finlaysonin alueen maalaukset oli musta tänä kesänä jotenkin erityisen ihanat, kannattaa käydä katsomassa, jos Tampereella liikkuu!

Viime viikolla kävin myös Traconin nukkemiitissä! Jännityksestä ja kiusallisuudestani huolimatta mulla oli kivaa, kiitos erityisesti Sofialle juttuseurasta <3 Musta tuntuu et jotenkin edelleen prosessoin sitä, että tosiaan myös muita nukkeharrastajia on olemassa, ja ne nuket joita oon vuosia ihaillut blogeissa ja somessa on oikeasti esineinä siinä mun edessä. :D On mennyt jo niin kauan siitä, kun ystävät/puolitutut lopetti nukkeharrastuksen, että usein unohdan, miten paljon tyyppejä edelleen harrastaakaan!

Seuraavaksi sekalainen kokoelma kuvia, pahoittelen huonoa laatua ja hassuja rajauksia :D

Saran Ronya on niin upea aaaah!!! Kaikki tässä lookissa ja nassussa, vaan hyväilee mun dramaattista mieltäni :D

Saran Freya, Annikan Lysti ja Oonan Lucifer

Lucifer on musta jotenkin niin symppis, heikkouteni punatukkaisiin nukkeihin ei ota varmaan koskaan laantuakseen...

Josta päästään häneen :DD

Vilman Olivia ihastutti isosti koko olemuksellaan, ihanat kiharat ja niin suloinen yhdistelmä tää huivicombo <33 

Punatukkaiset Merlit best!

Lauran Kaori, Mai ja Rin

Heidänkin näkemisestään ilahduin kovin, niin kauniisti puettuja jokainen! Laura tekee myös mielettömiä vaatteita ja asusteita nukeille!!

(rakastin myös yhteyttä Lauran ig-käyttäjänimeen ja tähän mansikkaviltiin, ihana!)

Totesin Sofialle ääneen et "oon kattomassa ikoneita" kun kohdattiin tässä Benedettan ja Daylynnin edessä :D

Mutta he on!! Muistan heidät jo jostain hyvin kaukaa <3

Käykää lukemassa Sofian blogia, varmaan hauskin nukkeblogi ikinä??

Otetaan vielä hetki näille säärystimille ja pitsiröyhelöille, upee tyyli!

Sadepilvin ihanat Dango ja Miette!!

Haluaisin nuo vaatteet ihmisenkokoisina kiitos.

(tähän jälleen taas jotain mölinää punatukkaisista nukeista)

Ou jeah, mitäs täältä löytyykään? Punaiset hiukset??

Lotan Kettu ja Ophelia ihastuttivat myös vaatteillaan, niin suloiset nuo huivitkin! He vois olla jostain 1900-luvun tyttökirjasta ja lähdössä eväsretkelle <3 

(pahoittelut, kun tulin jutustelemaan ilman esittäytymistä, jotenkin vaan unohdin, että voisi olla kohteliasta esittäytyä ennen kuin alkaa juttelemaan :D )

Fedyan koko kolmikko ihastutti valtavasti, mutta etenkin Hurmos sulatti mun sydämen, miten hieno suloinen pieni <3 <3

Fedyalla on hei kans blogi, ilahduin valtavasti kun sen bongasin!

Omista nukeistani paikalla olivat Kajo ja Malva! Pahoittelin aamulla ääneen yksin kirjahyllyyn jäävälle Lounalle sitä, että en vaan jaksa pakata kolmea nukkea mukaan XD

Nappasinpa myös hahmoihin sopivasti nuo pienet eläimet mukaan, oli hauska kuulla, kun niiden mukanaoloa ihasteltiin useamman kerran :D

(huomatkaa myös esittelylappusen yhteensopiva väri heh)

Miitistä mukaan tarttui @pastellikeijukainen pöydästä ihana punaraidallinen mekko ja vähän kasuaalimpaa vaatetta Malvalle

bongaa kuvaan mukaan tunkenut lammas :D

Ja sitten @Plasticgeass pöydästä tuollainen valtavan kaunis päähine!! Aaah olisin voinut ostaa niistä jokaisen!

Otetaan hetki noille kirsikoille, okei?

Ensi postaukseen!

2. Huvittomalla retkellä

Heii!

Täällä ollaan jälleen ja ei minkä tahansa postauksen kanssa, vaan uuden kuvatarinaluvun!
Oon jotenkin hirmu innoissani siitä, että saan viettää syksyni tätä tarinaa kuvaten. Syksyinnostus on muutenkin läsnä, iloitsen ihan tavallisesta opiskeluarjesta, omasta pienestä asunnostani ja sopivan viileistä keleistä. Tän luvun kuvia muokatessa söin kaura-omenapaistosta, se on mun lemppari syksyjuttu. <3 <3 Kevät ja kesä olivat tänä vuonna niin kurjia ja ahdistavia ajanjaksoja, että oon vain valtavan helpottunut niiden ollessa ohitse. Ruskaa odotellessa!

Mutta nyt päästän teidät taas tarinan pariin, edellisen luvun tapahtumat voi kerrata tästä.

Luku 2

Huvittomalla retkellä

Louna: Ja siis voitko kuvitella, että sitten se myyjä vaan haki niitä kaurakeksejä lisää varastosta, vaikka niiden paikalla oli hyllyssä tyhjä kohta? Uskomatonta! 

Kajo: Sitä kutsutaan kulta asiakaspalveluksi. Mutta onneksi kysyit, en olisi lähtenyt retkelle ilman lempikeksejäni.

Louna: Ai et vaikka ostin eväsrusinatkin?

Kajo: Sinä ja eväsrusinasi voitte nyt hieman kiristää tahtia, jotta ehditään kohteeseen ennen auringonlaskua.

Louna: Tiedäthän, kuinka onnellinen olen siitä, että olet siinä?

Kajo: Älä.

Louna: Mikä hätänä?

Kajo: *nyyhkäisee* Siitä Malvasta...

Louna: Hei? Eikö tämä asia ollut jo loppuunkäsitelty?

Kajo: Jostain syystä on kovin vaikea pitää loppuunkäsiteltynä sitä, että lipastostamme löytyy yhtäkkiä kuva sinusta suutelemassa toisen naisen kanssa.

Louna: *huokaa* Kuten sanoin, Malva kuului elämään, joka tuntuu nyt hyvin kaukaiselta. 

 Se on ollutta ja mennyttä. 

Kajo: Mutta mitä tapahtui? 

Louna: *katsoo muualle*

Kajo: Louna? 

Louna: Kajo rakas...

Louna: Puhutaan tästä joskus toiste. Juuri nyt en vain pysty.

Miten voisin kertoa toiselle, että olipa kerran hyvin samanlainen tyttö kuin sinä? Että kaikki eteni sen tytön kanssa hyvin samalla tavalla, hyvin samalla rytmillä, hyvin samoista palasista koostettuna.   

Että oli hyvin lähellä, etten tuhonnut koko tyttöä.