perjantai 26. tammikuuta 2018

Joulukalenterin kulissien takana

Moi!
Postauksia ei ole kuulunut hetkeen, koulukiireitä löytyy jälleen kokeista projekteihin. Tämän postauksen kuvat mun oli tarkoitus julkaista jo viimevuonna, mutta jotenkin se vain jäi. Mutta viimein sain tämän tehtyä. 
Palataanpa siis  vielä hetkeksi viime
vuoteen, tarkemmin joulunaikaan ja joulukalenterin kuviin. Tykkään kuvatessani ottaa "kulissien takana"-kuvia ja niistä olen tehnyt ennenkin postauksia. Nyt ovat vuorossa joulukalenterin kuvat.




Täydellisen taustan eteen on tehtävä töitä, eikö niin?
Aina ei tahdota pysyä pystyssä

Suurin osa sisäkuvista on otettu kirjahyllyssäni, siihen kun vain
saa siimat kivasti viriteltyä hyvälle korkeudelle 

                               
Kiitos kun katsoitte postauksen, ja ihanaa viikonloppua kaikille!<3

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Uusi vuosi, uudet kujeet

Moi!
Viime postauksesta on vierähtänyt jo hetki, koulut ovat alkaneet ja kiirettä pukkaa. Tuntuu, että ei olisi lomalla koskaan ollutkaan.
Viime postauksessa unohtui kertoa, että sain joululahjaksi myös jotain nukkeihin liittyen, nimittäin Sora sai viimein obitsun! Kyseessä on 21 senttimetriä pitkä keho, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Ihana kuvata vihdoin kunnolla posettavalla keholla, littlejen stock-keho kun on aika tönkkö ja Soralla vieläpä löystynyt. 
Julkaisen nyt viime maanantaina otettuja kuvia Sorasta, toivottavasti kuvien vähyys ei haittaa!





Ensi postaukseen!
Kiki

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden vaihtuessa

Moi ja hyvää vuoden viimeistä päivää!
Tänään on taas aika käydä läpi, mitä ollaan saatu blogiin aikaseksi vuonna 2017. Vuosi 2017 oli meidän ensimmäinen kokonainen bloggausvuosi, mutta viime vuodeltakin tällainen postaus löytyy, johon pääsette tästä
          
                                                                             Tammikuu
                             






Tammikuussa postauksia ilmestyi viisi kappaletta, niin shotteja kuin yksi haastekkin. Ulkoasu taisi vaihtua muutaman kerran.

                                                                       

Helmikuu




                                       


Helmikuussa postauksia kertyi kahdeksan. Ulkoasu vaihtui jälleen, ja shootteja oli paljon eri aiheista laskiaisesta ystävänpäivään ja yhteiseen kuvausretkeen.

Maaliskuu


Maaliskuussa postauksia ilmestyi vain kaksi. toisessa oli kaksi shoottia, ja toinen oli hyvin epäselvä tutoriaali siimakuvien ottamisesta.

Huhtikuu



                                           
Huhtikuussa postauksia tuli 3, Linn sai uuden peruukin ja blogi täytti vuoden. Ulkoasu kuin synttäripostauskin juhlisti pääsiäistä.

Toukokuu




Toukokuussa postauksia tuli jälleen vain kaksi. Toinen juhlisti vappua ja toisessa puhuttiin kesäloman alkamisesta.


                                                                    Kesäkuu:





Kesäkuussa julkaistiin neljä postausta joista yksi oli haastepostaus, yksi kulissien takana-postaus ja loput shootillisia postauksia. Kesäloma alkoi ja juhannusteemaisia kuviakin tuli otettua.

Heinäkuu








Heinäkuussa postauksia kertyi jopa huimat seitsemän! Julkaisematta jääneitä kuvia postattiin urakalla ja ulkoasu vaihtua viimein, joskin hieman hätäisesti huitaistuun versioon.


Elokuu




Elokuussa postauksia tuli kolme. Koulu alkoi, ja Linn sai obitsun. Ulkoasukin vaihtui, tälläkertaa vaaleanpunaiseen.

Syyskuu




Syyskuussa postauksia ilmestyi neljä. Shoottien aiheet liittyivät vahvasti syksyyn.

Lokakuu


Lokakuussa postauksia tuli kolme. Yksi liittyi Halloweeniin, yhdessä oli siimakuvia ja yhdessä julkaistiin kuvia jotka olivat lojuneet luonnoksissa jo lähes kuukauden.



Marraskuu


Marraskuussa postauksia ilmestyi kolme. ulkoasukin vaihtui hieman talvisempaan, satoihan sentään ensilumi.

Joulukuu





Joulukuussa Kiki julkaisi joulukalenterin, johon loppujenlopuksi tuli 13 luukkua. 
Ulkoasu vaihtui myös jouluisempaan ja nyt uuden vuoden alkaessa onkin jo aika vaihtaa se.

Jotenkin hassua kuinka nopeasti aikaa menee. tuntuu, että vastahan kirjoiteltiin viime vuoden vuosikatsausta ja alkoi tammikuu. Tänävuonna blogiin tuli yhteensä 57 postausta joka on lähes 40 postausta vähemmän kuin vuonna 2016. Syynä olivat koulukiireet ja tekniset ongelmat.
Saa nähdä, miten ensi vuonna käy. 

Me halutaan kiittää kaikkia blogin lukijoita, teitä sekä lähti että tuli tänävuonna ja kaikkia jotka jaksavat kommentoida ja katsella postauksiamme.
Ootte ihania!!<3
Onnellista uutta vuotta kaikille, nähdään postausten parissa taas mahdollisimman pian!