torstai 3. toukokuuta 2018

Narsisseja



Helou!
Kuten pari postausta  takaperin jo vihjailikin, että otin pääsiäisen aikana kuvia Sorasta. Aurinko paistoi niin nätisti ikkunasta pöydällä olleisiin narsisseihin, että päätin sitten räpsäistä muutamat kuvat. Oli hämmentävää kuvata Soraa ilman minkäänlaista lavastettua huonetta tai muuta sellaista, vain aivan arkisessa ympäristössä. Jännittävää kuinka hyviä kuvia voikaan saada otettua vain keittiön pöydällä. :D Tällaista pitäisi tehdä useamminkin.

Kuvissa näkyvä villapaita on muuten minun tekemäni. Oon innostunut neulomaan Soralle villapaitoja aivan huipulla Bunnygirlin ohjeella tekemällä kaksi takakappaletta ja laittamalla toisen etukappaleeksi. Paitoja onkin kertynyt jo muutama eri väreissä, harjoittelin palmikkoneuleenkin paitoja varten. Nytkin puikoilta löytyy kaksi paidan raakiletta. Saa nähdä milloin kyllästyn :´D

Aurinkoista toukokuta kaikille, enää muutama viikko kesälomaan!












Ensi postaukseen!
Kiki

6 kommenttia:

  1. Olipa kivoja kuvia! Ja tosiaan joskus mahtava kuvauspaikka voi olla arkisimmassakin asiassa, kun vain osaa pitää silmänsä auki ^^

    VastaaPoista
  2. Voi miten keväisiä kuvia! Ja oot kyllä taitava neulomaan :3 !

    VastaaPoista
  3. Tosi keväisiä ja suloisia kuvia :3
    Sora on aivan ihana ja erikoinen nimi❤ Love it :3


    Dollhideandseek.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Apua kiitokset kaikille!<3 Tulin näistä kommenteista hirmu hyvälle tuulelle

    VastaaPoista
  5. Ai että miten hyvältä tuo villapaita näyttää, palmikko sopii siihen hurjan hienosti! Ylipäätään ihanan keväisiä kuvia.

    VastaaPoista

Pienetkin sanat piristävät päivää, joten jätäthän palautetta rohkeasti! <3