Sivut

perjantai 7. tammikuuta 2022

Koska aina jostain kajastaa valo


 

Hei hupsut!

Aaaaaa oon niin onnellinen, yllä näette mun uuden nuken!!

Lounan hankittuani ajattelin, että en tarvitse enää yhtäkään uutta nukkea, vaan tulin tulokseen että pitkäaikaisimman haavenuken kotiuttaminen olisi aivan riittävä saavutus.

Lounaa kuvatessani mieleeni pulpahti kuitenkin välillä kuvaideoita kahdella nukella toteutettavaksi, joten ajatus toisesta nukesta jäi pyörimään jonnekin pääni perukoille.

Joulukuussa aloin ajattelemaan asiaa enemmän, ja lopulta joulun välipäivänä silmiini osui käytetty Pullip Optical Alice todella edulliseen hintaan. En voinut enää vastustaa kiusausta, ja päätin hankkia nuken itselleni.


Nukke kantaa nimeä Kajo, nimi juontaa juurensa ajatukseen pienistä valonsäteistä. Viime vuosi ja myös sitä edeltänyt vuosi ovat olleet vaikeimpia vuosia elämässäni, ja olen tehnyt niiden aikana valtavan paljon työtä sen eteen, että parantuisin eräästä mielenterveyden häiriöstä. Kajo onkin eräänlainen palkinto itselleni siitä, kuinka pitkälle olen jo päässyt, pidemmälle kuin esimerkiksi vuosi sitten olisin voinut koskaan kuvitella pääseväni.

Vaikka edessäni on vielä vuosien työ, jotta olisin "täysin terve" (mitä se nyt kenellekin tarkoittaa), juhlistan silti tätä pientä etappia, aina on syytä juhlaan!

Tervetuloa siis remmiin Kajo, olet valtavan tärkeä nukke jo nyt!

(Ajatuksissani on tehdä vielä tarkemmat esittelypostaukset sekä Lounasta että Kajosta hahmoina, toivottavasti saisin tehtyä ne tänne blogiin pian!)

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon uudesta nukesta! Jokaista etappia kannattaa juhlistaa ja arvostaa, minkä on oman hyvinvoinnin eteen tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Ja ihan oikeassa olet, pienetkin askeleet ovat merkityksellisiä!

      Poista
  2. Oii Kajo on aivan ihana.❤️❤️ Ja apua kun en pitkään aikaan mitään nukkejuttuja tehnyt ollenkaan ja tänään vaan randomisti kirjauduin mun ikivanhaan blogiin ja sitä kautta löysin pitkästä aikaa tän sun blogin, oli kyl ilo nähdä et oot edelleen aktiivinen. Pitäs kyl itekki alkaa taas kuvailemaan. haha kiva tämmönen tarina tuli tähän :’D, mutta onnea vielä uudesta nukesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kajo kiittää! <3
      Onpa hauskaa, että löysit tänne, muistan sun blogin!
      Aika epäaktiivisia blogivuosia mulla on nyt kyllä ollut takana pari, mutta ehkä tänä vuonna aktivoidun enemmän. Olispa hauskaa jos palaisit tänne blogipiireihin!

      Poista

Pienetkin sanat piristävät päivää, joten jätäthän palautetta rohkeasti! <3