perjantai 14. huhtikuuta 2023

Hei hei mitä kuuluu

 Moi tyypit!

Tästä piti tulla alunperin "vain"  kuulumispostaus, kun teki mieli höpötellä tänne, mutta tajusin yhdistää tähän luonnoksiin kertynyttä behind the scenes -materiaalia kans! Postaus on melko pitkä, ottakaa vaikka kuppi kaakaota seuraksi lukemiseen.

Mulla on ollut nyt muutaman päivän ajan hirmu inspiroitunut fiilis nukeista, puhelin on täynnä sellaisia nopeita räpsyjä nukeista istuskelemassa hyllyllään kun ne näyttää vaan niin söpöltä siinä. 

Niin kuin viime postauksen alussa kirjoittelinkin, yo-kirjoitukset loppuivat tuossa reilut kaksi viikkoa sitten, jonka jälkeen elämään on astunut kummallinen vapaus ja tyhjyys. Ihan kokonaan kouluhommat eivät vielä tosin loppuneet, sillä tein kaksi lukiodiplomia, kuviksen ja kässän, loppuun. Kuvisdiplomin palautin tuossa toissapäivänä, kässädiplomin viimeistely on tässä työn alla. Mutta ensi viikon alussa palautan senkin, ja sit lukio on virallisesti purkissa.

Oon muistaakseni pari kertaa maininnut nukkeihin liittyvästä kouluprojektista, ja tuo kuvisdiplomihan se oli! Sen tekeminen oli hirmu ihanaa ja inspiroivaa, mutta myös vähän jännittävää. Työ lähti tosiaan nyt arvioitavaksi, saa nähdä millaista palautetta siitä tulee. Tiedän, että jotkut nukkeilijat ovat tehneet nukkeihin liittyviä töitä koulussa, mieleen tuli ensimmäisenä ainakin Bunnygirlin kuviksen lopputyö ja Ainon koulussa ottamat studiokuvat. On ehkä jopa vähän kummallista, etten oo ennen tehnyt mitään nukkeihin liittyvää koulutyötä. Tai siis oon kyllä ala-asteen käsityöntunnilla tehnyt vaatteita nukeille ja yläasteella hitsannut siis miettikää olen oikeasti hitsannut jotain nukkekokoisen tuolin, mutta tuollaista valokuvaushommelia en ole tehnyt.

Voin varmaankin esitellä diplomityön täällä, kunhan se on arvioitu ja muuta, en uskalla vielä postailla tarkemmin mitään yhtään mistään :D

Tänään aamulla (tai siis nykyisen päivärytmini mukaan "aamulla" vastaa suunnilleen puolta päivää) hampaita harjatessani muistin kuvaidean, jota olin pyöritellyt joskus alkutalvesta, mutta jättänyt sitten kuitenkin tekemättä. Jotenkin ei sittenkään innostanut. Nyt se sitten pulpahti uudelleen päähän, veikkaan että suurimpana syynä oli Lounan pukeminen eilen, sillä lopuksi iskin sille vielä käteen tuollaisen Rozen Maiden -avaimen. Toi avainhan yhdistyi sitten mun päässä käkikelloon ja siitä takaisin siihen vanhaan kuvaideaan.

Ei mennyt kuin noin puolitoista tuntia, kun jo rämmin pihalla korini kanssa ja kiljaisin ääneen kun testikuvat Lounasta näytti niin kivalta. Ai vitsit, tällä viikolla oon ottanut kaksi tosi kivaa nukkekuvaa (toinen meni siihen diplomiin), ja se on mun itsekriittiselle luonteelle ihan valtavan paljon!

Tältä kuva näytti ennen muokkaamista

Ja tässä se on muokkaamisen jälkeen! Oon koettanut nyt muokkailla vähän "rohkeammin" kuvia, pitkään muokkasin vain sillee melko minimaalisesti. Tai et vähän terävyyttä, lämpöä ja kontrastia, mutta oon tajunnut et niillä väreillä voi leikkiä oikeasti enemmänkin! Vielä en oo ihan villiksi heittäytynyt, tai että tän kuvan tausta ei oo esimerkiksi violetti, mutta ehkä sekin aika koittaa vielä.


Vähän hassuhan tää kuva on, perheenjäsen kuvaili villiksi otokseksi, mutta oon iloinen tästä! Paljoa ei tarvinnut kirota siimojen kanssa ja kaikki tuntui jotenkin vaivattomalta, ah!
Kuvan julkaistuani tosin huomasin, että tuo hame on Lounan päällä vähän huonosti, mutta sovitaan ettei kukaan huomannut sitä. Ja Louna vois kyl hyvin olla sellainen vilauttelija, ette tiiä siitä vielä kaikkea :D

Sit mennään niihin vanhempiin kuviin!



Ja kappas, siellähän mä olen! Välillä pitää ottaa tällasia kuvia, kun mua naurattaa erilaiset asennot joissa möngin kuvia ottaessani. Tässäkin kuvassa oon tehny tollasen ihme kolon tonne lumen sekaan. Tää kuva on otettu reilu vuosi sitten muistaakseni, muistelen et Lounan asettelu oli tosi vaikeaa, mutta lopulta sitten onnistui.



Ja just kun tuolla ylempänä juttelin niistä värileikeistä, niin tää taitaa olla ensimmäinen julkaisuun asti päätynyt värikokeilu tai ylipäätään sellanen johon olin ees vähän tyytyväinen. Ja tää on ihan hauska vihreä! Toi alpacasso on musta hauskan sellanen nostalginen elementti, niitä näkyi joskus tosi paljon nukkekuvissa ylipäätään ja myös mun kuvissa. Pitäis ehkä joskus tehdä sellainen kuvien tyylimuutoksen tarkastelupostaus. Vois olla kiinnostavaa! (ja siis rakastan nostalgisoida, ok?)


Aa hei nyt tajusin et toi äskeinen kuva oli viimeisiä mitä otin ennen Kajon saapumista! Ihan kummallista ajatella, että sellainenkin aika on ollut, et Kajoa ei vielä ollut??
Tää kuva on ihan eka jonka Kajosta kameralla otin ja tällä kuvalla myös esittelin Kajon instassa. Pitäis ottaa enemmän AIW-kuvia, kun mulla tää kaksikko on! (ja siis tää naurattaa, koska Optical Alice ei oo ikinä ollut kovin korkeella mun grail-listalla, mutta sit hän päätyi tänne ja se on ihanaa)



Tää kuva oli musta tosi hauska toteuttaa! Kokeilin ekaa kertaa piirtää nukkekuvaan, toista kertaa ei oo vielä tullut, mutta vähän polttelis kyllä kokeilla taas. Jospa keksisin jonkun idean! Ihan täysin tyytyväinen en tähän ole, mutta ekaksi kokeiluksi varmaan ihan hyvä? Löysin tällaisen videonkin, jonka oon silloin piirtämisestä ottanut, lieköhän jäänyt julkaisemattomaksi kokonaan?



Sitten vielä viimeinen kuva! Tää on tuon tämänpäiväisen kanssa vähän samassa joukossa, ei ehkä se kaikista tyypillisin mun ottama kuva. Muistelen, että tää kuva oli alunperin jotain kuvakilpailua varten, teemana taisi olla joku unihomma? Mutta tästä tuli ihan hauska! Jos nyt muokkaisin tän, tekisin sängystä ja tyynystä vähän isommat, tässä ne siis ovat ihan oikeassa koossaan. 




Värimaailma on tosi sopiva Kajolle, tollanen heleys ja hempeät sävyt on sen juttu! (Pohdin äsken hävettävän pitkään, että mikäs Kajossa näyttäää oudolta tässä kunnes tajusin, että ripset on vielä mustat! Hah!)

Ja näin olemme päässeet loppuun! Kiva, jos luitte tänne asti ja kiitos vielä kuvatarinan uusimman luvun kommenteista ja kuvatarinakeskusteluista instan puolella, oli ihana huomata, että kuvatarinalle on edelleen kysyntää vaikka sen tekemisessä on ollut vähän taukoa! <3


3 kommenttia:

  1. Hurjasti onnea ylioppilaskokeista selviämisestä! Iso urakka takanapäin <3 Tuo nukkeaiheinen kouluprojekti kuulostaa niin kiinnostavalta, oli varmasti hauskaa tehdä sitä! Itsekin tein yläasteen päättötyönä kuviksessa nukkeaiheisen kuva-albumin ja tykkäsin siitä projektista kauheesti.

    Nää sun ennen ja jälkeen muokkauksen -kuvat on ihan mahtavaa katseltavaa, niistä saa niin paljon inspiä ja innoitusta! Oot kyllä uskomattoman taitava muokkaamaan, enkä voi uskoa, että piirsit itse tuon aukon! Näyttää niin upeelta! Sun kuvissa on aina ihania valoja ja tunnelmia, niissä silmä lepää <3 Ja arvostan sitä miten käytät siimaa, se ei oo todellakaan helppoa! Tuo ikkunakuva on niin veikeä ja mainio!

    Kävin muuten lukemassa sun kuvatarinan viimeisimmän osan ja kommentoin sinnekin <3 Oon siitä tarinasta tosi innoissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, olipa hauska nähdä sut täällä blogin puolella! <3 On kyllä hauskaa jos saa nuket ja koulutyön yhdistettyä, pääsee ihan eri tavalla pohtimaan omaa harrastustaan, kun siihen pitää ottaa vähän sellainen "ammattimaisempi" meininki.

      Hetken piti hieraista silmiä kun kehuit mun muokkaustaitoja ja siiman käyttöä, kun oot ite tollanen _legenda_ ja inspiraation lähde niiiin monelle nukkeilijalle. Kiitos, tää merkitsee valtavasti! <3 <3

      Kiitos myös kuvatarinan lukemisesta ja kommentoinnista, tuntui tärkeältä <3

      Poista
  2. hei hei hyvää kuuluu! toivottavasti sullekkin ^^

    tää oli tosi kiva postaus lukea, niin kivaa nähdä ennen ja jälkeen-editoinnin kuvia !! niin helposti aina unohdan miten paljon editointi oikeasti tekee, se on tosi jännää kun miettii, we out here tekemässä elämästä nätimpää kuin se oikeasti on :D ja ehdottomasti kannattaa leikkiä värisävyillä just niin paljon kuin haluaa <3 itsekkin tykkäsin varsinkin noista kajo-kuvien värimaailmasta, näyttää niin dreamyltä että sopii paitsi kajoon kuin myös tohon uniteemaan hyvin!

    myöskin siksi tykkäsin että rakastan kans nostalgisoida, siiiis voidaanko tuoda alpacassot takas, miksei niitä näy enää niin paljoa??? surullista truly... lupaan kaivaa mun minialpakan jostain esiin!

    okei mut en kestä että sulla on tollanen alice in wonderland-kaksikko apuaaa todellakin otat lisää kuvia heistä yhdessä >:)

    onnea lukiosta selviämisestä lmao, ja hei vähänkö siistiä myös sisällyttää nukkeja koulutyöhön! ois mielenkiintoista nähdä se täällä kans, jos se vaan on mahdollista siis ^^

    apua tästä kommentista tuli varmaan yhtä pitkä kun tosta postauksesta mutta joo . hyvä postaus hyvii kuvii keep it up !!! also sun siimataidot on ihan hullut, saat nuket aseteltua niin luonnollisesti ja myöskin muokattua ne siimat täydellisesti pois huuuhh ihailen kärsivällisyyttäsi :'D

    VastaaPoista

Pienetkin sanat piristävät päivää, joten jätäthän palautetta rohkeasti! <3