2. Huvittomalla retkellä

Heii!

Täällä ollaan jälleen ja ei minkä tahansa postauksen kanssa, vaan uuden kuvatarinaluvun!
Oon jotenkin hirmu innoissani siitä, että saan viettää syksyni tätä tarinaa kuvaten. Syksyinnostus on muutenkin läsnä, iloitsen ihan tavallisesta opiskeluarjesta, omasta pienestä asunnostani ja sopivan viileistä keleistä. Tän luvun kuvia muokatessa söin kaura-omenapaistosta, se on mun lemppari syksyjuttu. <3 <3 Kevät ja kesä olivat tänä vuonna niin kurjia ja ahdistavia ajanjaksoja, että oon vain valtavan helpottunut niiden ollessa ohitse. Ruskaa odotellessa!

Mutta nyt päästän teidät taas tarinan pariin, edellisen luvun tapahtumat voi kerrata tästä.

Luku 2

Huvittomalla retkellä

Louna: Ja siis voitko kuvitella, että sitten se myyjä vaan haki niitä kaurakeksejä lisää varastosta, vaikka niiden paikalla oli hyllyssä tyhjä kohta? Uskomatonta! 

Kajo: Sitä kutsutaan kulta asiakaspalveluksi. Mutta onneksi kysyit, en olisi lähtenyt retkelle ilman lempikeksejäni.

Louna: Ai et vaikka ostin eväsrusinatkin?

Kajo: Sinä ja eväsrusinasi voitte nyt hieman kiristää tahtia, jotta ehditään kohteeseen ennen auringonlaskua.

Louna: Tiedäthän, kuinka onnellinen olen siitä, että olet siinä?

Kajo: Älä.

Louna: Mikä hätänä?

Kajo: *nyyhkäisee* Siitä Malvasta...

Louna: Hei? Eikö tämä asia ollut jo loppuunkäsitelty?

Kajo: Jostain syystä on kovin vaikea pitää loppuunkäsiteltynä sitä, että lipastostamme löytyy yhtäkkiä kuva sinusta suutelemassa toisen naisen kanssa.

Louna: *huokaa* Kuten sanoin, Malva kuului elämään, joka tuntuu nyt hyvin kaukaiselta. 

 Se on ollutta ja mennyttä. 

Kajo: Mutta mitä tapahtui? 

Louna: *katsoo muualle*

Kajo: Louna? 

Louna: Kajo rakas...

Louna: Puhutaan tästä joskus toiste. Juuri nyt en vain pysty.

Miten voisin kertoa toiselle, että olipa kerran hyvin samanlainen tyttö kuin sinä? Että kaikki eteni sen tytön kanssa hyvin samalla tavalla, hyvin samalla rytmillä, hyvin samoista palasista koostettuna.   

Että oli hyvin lähellä, etten tuhonnut koko tyttöä.

Uusi kuvatarina!

Iik!

Otsikosta näppärimmät jo huomasivat, että tänään ollaan todella uuden tarinan äärellä. Ajallisesti ollaan muutama vuosi Lounatuulen laulun tapahtumien jälkeisessä ajassa, ja tällä kertaa kertojan roolin saa Louna. Mua vähän jännittää aloittaa tätä, kun oon niin itsekriittinen, mutta toivon, että tästä tulee hyvä. Ainakin vielä on ihan hyvä fiilis! 

Kuten viimeksikin tarinan nimi on lainattu musiikin maailmasta. Tarina kantaa nimeä Unet, joissa peurat puhuvat, joka on lainaus tästä kappaleesta. 

Vielä ollaan melko lähtökuopissa, mutta kuulen silti hirveän mielelläni, mitä mietteitä teille herää. <3 Tervetuloa jälleen näiden nukkejen matkaan!

Unet, joissa peurat puhuvat

Luku 1

He tuntuvat hakeutuvan luokseni. Rikkinäiset, eksyneet, ne joiden silmissä ei näy valoa. 

En koskaan hakeutunut tähän rooliin. En halunnut olla pelastaja, uskoa tosirakkauden parantavan haavoja. Eihän se edes tee niin.

Näin Kajossa hänet. Hänet, jonka ympärille kiersin käteni ensimmäisenä. 

Hänet, joka lopulta selvisi. 

     ~ ~ ~ 

Kajo: Rakas? Sattuuko olemaan mitään muistikuvaa, missä se ruudullinen pöytäliina on? Ei ollut alimmassa laatikossa, siellä oli vain se kukallinen... Miten tätä tavaraa voi olla näin paljon?

Kajo: M-mitä?

Louna: Löytyikö?

Kajo: Mitä. Helvettiä. Nämä. Ovat. 

Louna: Kajo...

Kajo: Selitä.

Louna: Nämä kuvat ovat vuosia vanhoja. Ja kun sanon vuosia, oikeasti tarkoitan sitä. 

Kajo: Niin? 

Louna: Muistatko, kun vihjasin sinulle, että olen nähnyt ennenkin jonkun, joka on selvinnyt jostain sellaisesta mitä kävit läpi?

Kajo: Muistan. Ja vaihdoit törkeästi puheenaihetta, kun koitin kysyä lisää.

Louna: *kuiskaa* Malva.

Kajo: Mitä?

Louna: Malva. Hän on noissa kuvissa. 

Kevät!!

(blogin ulkoasu on remontissa, älkää siis turhaan ihmetelkö pelkistynyttä ulkonäköä)

Heii!

Täällä huudellaan taas blogihiljaisuuden syövereistä, on jälleen kevätheräämisen aika tän harrastuksen osalta. Oikeasti mulla on ikävä niitä vuosia, kun oon saanut nukkeilun kulkemaan arjessa mukana läpi vuoden, toivottavasti sellainen vuosi olisi taas pian. <3

Kulunut talvi ja alkukevät ovat olleet raskaita ja kurjia. On ollut terveydellisiä huolia, ja raastavaa epävarmuutta, joka on varjostanut arkea. Opiskelujutut alkavat onneksi olemaan paketissa tämän lukuvuoden osalta, joten niiden suhteen ei tarvitse huolehtia enää kauaa. Ihan kummallista, että taas on yksi lukuvuosi takana??

Mutta sitten tärkeimpänä asiaan, joka on se, että Kajo on valmis!! (viimein löysin käytettynä sopivaan hintaan Barbien Made to move -sarjan curvy-kehon edes jollain lailla sopivahkossa sävyssä, oli työmaa)

Aivan täydellinen tuo uusi keho ei ole, mutta paras, mitä tällä hetkellä on saatavilla. Symboliikkaa rakastavana ihmisenä mua jotenkin liikuttaa se, et Kajolla on nyt mittasuhteiltaan suurempi keho kuin ennen ja se tarkoittaa sitä, että sillä voi tehdä enemmän kuin aiemmalla. Vaikka kehojen hyväksymisen kytkeytymisellä kehojen kyvykkyyteen ja pystyvyyteen on omat ongelmansa, on musta silti tärkeä ajatus, että pienemmällä keholla ei välttämättä voi tehdä kaikkea ja elää täyttä elämää, mitä suuremmalla voisi  <3 <3

Kehon lisäksi Kajo sai uudet hiukset! Nyt ei oo ihan joka nukella sama suora, nilkkapituinen ja otsatukallinen peruukki, koska tää on kihara :D 

hei <3

Vaikka en oo nukkeja kuukausiin oon silti pohtinut nukkeihin liittyviä juttuja. Oon esimerkiksi todennut viihtyväni paljon paremmin blogipuolella kuin Instagramissa, joka ei sinänsä oo uusi ajatus, mutta ehkä ollut jotenkin vähän vaikea. Blogit ovat elpyneet hieman siitä, mikä tilanne oli jokunen vuosi sitten, mutta on tietysti ihan fakta, että tuskin mikään massamuutto takaisin blogialustoille on tulossa. (hetken ehdin jo tätä toivoa alkuvuoden Meta-keskustelun yhteydessä) Instagram ei oo koskaan ollut mulle jotenkin ominainen nukkeilualusta, ehkä siksi, että oon aloittanut nukkeilun vahvasti blogien puolella ja ylipäätään tullut Instagramiin "vasta" 2017. Blogissa mulla pysyy jotenkin sellainen rennompi tunnelma, ja vaikka oon itsekriittinen kuvieni suhteen, kritiikki ei kasva blogissa niin suureksi. Instagramissa jonkinlainen vaatimus "täydellisille kuville" tuntuu suuremmalta. Instassa on ihana käydä katsomassa eri harrastajien upeita kuvia, mutta oon todennut, että mun julkaisualusta on Instagramin sijaan blogi. Vaikka se tarkoittaakin sitä, että näitä kuvia ei näe ehkä kukaan XDD (oma tarinansa on myös jonkinlaiseksi addiktioksi kasvanut Instagramin käyttö, josta kovasti koitan päästä eroon :') )

Ujosti myös huutelen, että uus kuvatarina olis aika lailla kuvaamista vaille valmis. Oon vaan laiska ryhtymään toimeen, kun tiedän, että kuvat ei tuu kuitenkaan näyttämään siltä, miltä haluaisin niiden näyttävän :D (mihin katos just se rentous ja vähempi itsekriittisyys, jonka totesin täällä blogin puolella olevan)

Mutta nyt lisää kuvia Kajo-beibistä! Oltiin kevätmetsässä keskellä läikehtivää kevätvaloa, näistä tuli hyviä. <3 

tämän voi halutessaan napsauttaa päälle <3

Ensi postaukseen <3

Ne pian tulevat syssykuvat

 

Hei tyypit!

Viimeisimmässä postauksessani lokakuun lopussa mainitsin syksykuvista, jotka olin jo silloin ottanut. Noh, tovi meni taas, että sain ne tänne postaukseen asti (ja siinä välissä osa niistä ei ollutkaan musta enää niin kivoja kuin silloin, joten niitä ei nyt ole tässä t. itsekriittinen)

Tähän postaukseen on nyt isketty ne lokakuun kuvat ja sitten muutamat kuvat, jotka oon ottanut tässä talvella. Mutta ensin nopeat kuulumiset!

Mä sain tässä hetki sitten syksyn opinnot pakettiin, jee! Opintoihin on kuulunut taas ihan jonkin verran valokuvaamista (mikä yllätys, jos opiskelee kuvajournalismia heh), ja se on kyllä verottanut sitä, että kuvaisin vapaa-ajalla.

Kääntöpuolena on kyllä ollut hirmu ihanaa kuvata nukkeja, kun ei tarvitse miettiä niin kuvatessa kuin muokatessakaan mitään sääntöjä. Saa kuvata ihan vain itseään varten, jee! Syksyn opintojen tähtihetkiä oli myös se, kun tein koulussa kuvamanipulaatiota ja sain opettajalta kehuja siitä, miten hyvin olin käyttänyt kloonaustyökalua. Jotain hyötyä vuosien siimakuvamuokkailukokemuksesta :D

Malvan kanssa käytiin lähimetsässä <3

Oltiin vaan vähän liian myöhässä päivänvalon riittävyyteen nähden ja kuvassa on melko paljon kohinaa. Mutta eipä se kai haittaa, tai ei ainakaan niin paljon, että olisin lähtenyt uudestaan ottamaan :D

Päivä ennen kun lähdin kohti kotikotia, totesin, että täytyyhän sitä nyt ottaa vielä Kajosta ja Lounasta kuvat jouluvalojen kanssa.

Lempeää joulunaikaa ja alkavaa vuotta teille kaikille!

Sininen uni

Heii!!

tää postaus on roikkunut mulla luonnoksissa jo useamman viikon, mutta nyt viimein muistin tämän julkaista!!

Syksy hiipii pikku hiljaa kaupunkiin, ja minä takaisin tänne Bloggerin äärelle.

Ennen kuin sukelletaan syksyn kuulumisiin ja tunnelmiin, palataan vielä hetkeksi kesän alkuun. Ehdin hyödyntämään kukkivia puita kuvissani ennen kuin lähdin muualle päin Suomea kesätöihin, nää oli ihanat kuvausreissut!

Kesän olin siis eri kaupungissa nukkejen kanssa, joka kyllä välillä harmitti. Onneksi alkusyksy on kuitenkin ollut myös tosi hyvää kuvausaikaa! (Ei sillä, että hirveästi olisin kyllä kuvannut :) )

Mutta joka tapauksessa mulla on ollut tosi hyvä syksy, yliopistossa on kivoja kursseja meneillään ja opiskelukaupunki tuntuu erityisen kivalta, kun kesän oli muualla. 

Seuraavat kuvat otin syyskuun puolella, vieläkin siis kukki! Nuo siniset kukat ovat mielestäni jotenkin maagisen näköisiä, olin niin iloinen, että ehdin ottamaan niiden kanssa kuvia. Pieni uninen pupu saapui niiden sekaan nukkumaan <3

Samalla reissulla nappasin myös muutaman kuvan Lounasta, hän on ehdottomasti syksynukke, täytyy kyllä ottaa ruskakuvat ehdottamasti siis ainakin Lounasta!

Ensi kerralla julkaisen sitten "ihan oikeita" syksykuvia, palataan silloin!