Kajo-baby

Moi! 

Aloitan toteamalla, että tää postaus on omistettu yksinomaan Kajolle. Vaikka Louna on myös tosi merkityksellinen nukke mulle, täytyy sanoa et Kajo huitelee jossain omissa sfääreissään jos merkityksellisyydestä puhutaan. Oon halunnut pitkään kirjoittaa Kajosta, mutta olin ajatellut, että julkaisen tän postauksen vasta kun kuvatarina on valmis. Tänään mulle tuli kuitenkin sellainen olo, että haluan postata tän jo nyt, joten tässä ollaan.

Lähdetään vaikka siitä, että Kajo on mun parantumisnukke. Lounan piti olla se, koska siinä vaiheessa elämää kun sen hankin, luulin jonkun pohjan olleen koettu. Mutta ehei, mielenterveys lähti kuperkeikkaa entistä jyrkempään alamäkeen ja oltiinkin vielä syvemmällä. Lupasin itselleni, että voin ostaa toisen nuken kun paranemisprosessi on kestänyt vuoden. Alussa tuntui siltä, että en koskaan siihen kykene, mutta kaikista relapseista huolimatta  lopulta kävi niin, että sinne asti selvittiin. Ja sillä tiellä ollaan yhä. Kulunut syksy on ollut jälleen vaikea ja takapakkia tulee aika ajoin, mutta silti elän jo nyt enemmän kuin pari vuotta sitten.

Ostin Kajon viime joulun välipäivinä. Joulu on mulle ihan valtavan tärkeä juhla. Ei sellaisessa uskonnollisessa mielessä, vaan se tunnelma. Kaikki kauniit esineet joilla saa koristella talon, joululaulut, läheisten muistaminen ja niin edelleen. (oon se raskas tyyppi joka aloittaa viimeistään lokakuussa joululaulujen kuuntelun) Joku joulussa tuo semmosta valtavaa turvaa, vaikka siinä on myös ollut ja on edelleen mulle haastavia elementtejä. (noudattakaa ruokarauhaa jooko aina, myös jouluna) Oon jo nyt pomppimassa seinille valosarjojen ilmestyessä pihoille ja joululaulujen soidessa kaupungilla, tää on sitä hyvää aikaa. <3

En ollut varsinaisesti päättänyt Kajon mallia, mutta sitten näin sen myynnissä Torissa ja se oli menoa. Viime joululomasta muistankin tosi voimakkaasti sen, että oon vaan katsonut unboxing-videoita Optical Aliceista ja pohtinut Kajoa, sen hahmoa ja ollut valtavan innoissani. Myös Kajon saapumispäivä oli valtavan emotionaalinen. Kajon saapumisen lisäksi tuona päivänä tapahtui lämpimiä ja lempeitä ihmissuhdejuttuja. Tuo päivä on yhä parhaimpia päiviä tältä vuodelta, ah <3

Seuraavana pari vanhempaa kuvaa, jotka tuntuu tärkeiltä

Nää kuvat!!!

Tässä Kajo on jotenkin niin elementissään, että liikuttaa. Silmissä kuultaa aavistus pelkoa ja raukka on tollasella sykkyrällä :( 

Mutta toisaalta uskon myös, et joku tossa ympäristössä tuo sille turvaa.

Ja tässä ne nyt on! Lounan katseessa on just sellaista lämpöä, jota Kajo kipeästi tarvitsee. Vähän varoen tuo toinen tuohon ojennettuun käteen tarttuukin <3

 (oho hups tää on nyt pieni kuvatarinaspoileri, mutta oon kyl laittanu tänne näiden pusukuvankin joten ehkä tää ei oo kovin suuri yllätys?)

Ja syynä sille miksi halusin julkaista tän postauksen just nyt on se, että kävin tänään kuvaamassa Kajoa jouluvalojen keskellä. Päivä on ollut muuten melko apea ja itkuinen, mutta kuvaaminen tuntui hyvältä, rakastan noita valoja! (ja siis tarvitseeko enää edes mainita mun rakkaudesta bokehiin, ah tykkään siitä niin paljon <3)  

En malta odotaa, että pääsen ottamaan Kajosta vielä jotain "kunnon" joulukuvia!

Siellä se pieni nukkuu havujen seassa <3

Yks valofiilistelykuva väliin!

Vähän erilaista värikokeilua, en oikein tiiä tykkäänkö vai en :D

<3

Loppuun haluan jälleen kiittää kaikesta palautteesta kuvatarinaan liittyen, on ollut hirmu ihanaa kuulla, että Kajon hahmo on kiinnostanut ja resonoinut!! 

Se tuntuu kovin tärkeältä.

Kiitos lukemisesta, palaan pian uuden luvun merkeissä!

2. Lohikäärme nimeltä Anselmus

Moi! Edellisestä postauksesta ehti hujahtaa rutkasti pidempi aika kuin olin ajatellut, sanotaanko että aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Kouluhommia on riittänyt (ja prokrastinointia sitäkin enemmän), mutta hei joulua ja lomaa koti mennään! Kuvatarinan osat alkavat kuitenkin nyt ylipäätään olemaan aika hyvällä mallilla, katsotaan saisinko jatkossa julkaistua yhden luvun per viikko. (en lupaa mitään)

Mutta hei taas mennään! On aika kuvatarinan toisen luvun, mikäli edellinen osa on lukematta, siihen pääsee tästä.

Tämän luvun toteuttamisessa auttoi rakas ystäväni, joka lainasi nukkeaan Lounan haravointikaveriksi. Selvennyksenä siis ennen kuin hämmennytte liikoja, Ella on hänen nukkensa, mun pullippien määrä on edelleen pysynyt kahdessa. :D 

Ja vielä ennen kuin luette eteenpäin sisältövaroituksena haluan kertoa, että Kajon toiminnassa tässä osassa on viittauksia syömishäiriöoireiluun. Mikäli aihe tuntuu vaikealta, suosittelen, että luet osan myöhemmin, kun voit paremmin. Apua saa esimerkiksi täältä. 

(tän aiheen takia mua vähän jännittää julkaista tämä luku, mutta toisaalta teen tätä tarinaa ensisijaisesti itseäni varten, joten voin tehdä mitä haluan i guess)

Hyviä lukuhetkiä!

Luku 2

Lohikäärme nimeltä Anselmus

Louna: Olipahan taas homma, nyt en kyllä ihan hetkeen koske haravaan tai yhtään mihinkään muuhun puutarhavälineeseen. 

Ella: Kyllähän tässä työsarkaa riittää. Vaikka tietysti on hieno homma, että muutit viimein sieltä vanhempiesi nurkista luuhaamasta ei olisi välttämättä ollut pakollista muuttaa tällaiseen paikkaan, joka muistuttaa enemmän kesämökkiä niin kuntonsa kuin pihamaansa puolesta.

 

Louna: Kieltämättä enää vain lehtipuhallin ja ulkohuussi puuttuvat.

Ella: Ja meinasitko vielä jonkun vaimokkeen tänne hankkia? *virnistää*

Louna: *katsoo Ellaa hämmentyneenä* Nyt en kyllä ymmärrä.

Ella: No sen nyt näkee ihan jokainen että sä oot ihastunut! Tää on nähty niin monta kertaa ennenkin, varsinainen sarjaihastuja meillä siinä. Kaikki eivät välttämättä mainitse marjametsällä tapaamaansa ihmistä suunnilleen joka kuudes minuutti. 

Louna: *punastuu mutta kokoaa nopeasti itsensä* Heeei on siitä edellisestä jo aikaa.  

Ella: Kaksi ja puoli viikkoa? Kannattaa nyt haravoida se uusi tyyppi käsiin jos noin paljon kiinnostaa. Noilla puheilla kiinnostaa itsekin nähdä millainen tää nimetön harmaahapsi on.

Louna: Puhu vain omasta puolestasi! Joka tapauksessa, tässä ulkona alkaa tulla vähän vilu, olisikohan nämä pihatalkoot nyt tässä. 

Samaan aikaan toisaalla

 

Kajo: *hengittää sisään ja ulos* Ole nyt jumalauta hiljaa siellä pään sisällä.

Kajo: Joo tiedän, että tässä ollaan nyt aamupalalla ja et tykkää siitä, mutta mitäpä jos kuitenkin kokeillaan.

Kajo: Ai ei vai?

Kajo: Jos tässä nyt on kyse siitä yhdestä puolukanpoimijasta niin voin sanoa, että... *katse jähmettyy ikkunaan*

Kajo: ...sen ei pitänyt olla ongelma.

Kajo: *mutisee * Jos suurin osa tähdistä on niin himmeitä, että vain ilveksen katseen omaava voi nähdä tähdistön kokonaan, mitenköhän on himmeän kajon laita?

Kajo: Näkeekö se senkin kokonaan?

1. Lounatuuli tuo pienen laulun

Moi taas!

En malttanut millään odottaa enää kauempaa ja päätin julkaista uuden osan kuvatarinaa jo nyt!

Kiitos kaikista kommenteista joita sain prologiin liittyen blogissa ja Instagramissa, ilahdutti huomata kuinka moni oli käynyt blogia vilkuilemassa. Tästä tää tarina pikkuhiljaa lähtee käyntiin, on taas Kajon vuoro puhua.

Luku 1

Lounatuuli tuo pienen laulun

Turvapaikka. Se tämä on. Vesi solisee, virtaa eteenpäin vaikka kaikki muu tuntuisi junnaavan paikoillaan. Ajattelen tätä ääntä kun en saa unta. Ajattelen pientä ja kevyttä kohinaa.

Tekisi mieli heittäytyä virran vietäväksi, kellua. Tuntea jonkun muun kannattelevan, tuntea itsensä painottomaksi veden ympäröidessä. Vesi nostaa aina pintaan. Syvältäkin.

*jossain rasahtaa*

Kajo: *huudahtaa säikähdyksestä*

Louna: Ai! Sori, en huomannut sua ollenkaan. Et osaisi sanoa mistä pääsisi nopeiten takaisin tuonne ison tien laitaan?

Kajo: *ärähtää* Älä vaan sano, että oot joku marjastaja? Aina ne lähtee liian kauas säntäilemään.

Louna: *naurahtaa* Noh, voisihan sitä niinkin sanoa, tosi paljon puolukoita täällä! Niin olisiko sun ihan mahdotonta neuvoa mulle se reitti?

Kajo: *huokaisee ja nousee ylös pudistellen sammaleita vaatteistaan* Eipä tässä kai ole vaihtoehtoja.

Louna: Jes! *Lähtee seuraamaan Kajoa selittäen innokkaasti marjaämpärinsä sisällöstä*

Hetki myöhemmin

 Louna: Siellähän se tie jo näkyykin! Kiitos paljon, en ymmärrä miten onnistuinkin tuolla metsässä kadottamaan suuntavaistoni. Ehkä ensi kerralla osaan jo paremmin. 

Kajo:  Toivottavasti, en minäkään tuolla aina istuskele kaikenlaisia harhailijoita pelastamassa.

Louna: Et tietenkään! Joskus sitä vaan onnistuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kiitos vielä, toivottavasti ei törmäillä ainakaan näissä merkeissä enää uudelleen! *kääntyy kannoillaan*

Kajo: *Jää hämmentyneenä paikoilleen* Ainakaan näissä merkeissä?

Hetki myöhemmin

Louna: *Puhdistaa marjoja puhuen samalla puhelimeen*

Louna: Et muuten arvaa miten onnekas tänään olin! Lähdin tapani mukaan vähän sinkoilemaan marjojen perässä ja sitten en tiennytkään missä olin. Kännykästä loppui akku alta aikayksikön, mutta sitten törmäsin sattumalta johonkin toiseen retkeilijään, joka osasi neuvoa mut takaisin pyörän luo. Uskomatonta! 

Louna: Niin mitä kysyit? Siis en mä itseasiassa edes tullut kysyneeksi! *naurahtaa epäuskoisena* Miten voin olla tällanen etten edes kysynyt sen nimeä? Hän niin kiltisti osasi pelastavana enkelinä ohjata mut takaisin lähtöpaikkaani. Älä nyt yhtään naura siellä!  Ja hei muistakin tulla huomenna, tarvitsen kipeästi apua kaikkien noiden pihatöiden kanssa. Miksi ikinä muutin tällaiseen mökkiin jossa on tätä pihaa näin jumalattomasti? 

*katkaisee puhelun*

Louna: *pohtii ääneen* Joku siinä tyypissä oli kummallista. Siinä katseessa. 

Siinä näkyi pelko.